tiistai 25. syyskuuta 2012

Terve koira on lahja!

Pikainen päivitys ennen töihin menoa.

Startattiin yksi agirata sunnuntaina espoossa. Vettä satoi kokopäivän ja kisat oli tunnin myöhässä aikataulusta. Ei kiva! Itse radasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Loppuvuoden kisa suunnitelmat meni Keikon osalta uusiksi eilisen lääkäri reissun vuoksi. Luulin että selvittäis kevyemmällä rauhotteella. No ei selvitty ja Keiko on nyt  vähän aikaa poissa pelistä. Olin tyhmänä ilmoittanut sen kahteen kokeeseen joihin ei nyt sitten päästä. Pöh! Katsellaan sitten marraskuulle joku koe.

Itse terveystulokset oli hyviä. Silmat peilattiin uudemman kerran ja olivat täysin terveet. Vasemmassa silmässä hiukan arpikudosta ilmeisesti jostain pienestä haavasta. Selkä kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Hieno homma!

Lopuksi putsattiin vielä hampaat. Kyllä nyt kelpaa taas kelpien nauraa! Terve koira on lahja jota parempaa ei voi saada! :)

(c) Susanna Uusitupa-Kärppä

1 kommentti:

  1. Voi mikä kuva Keikosta! :D

    Ihana kuulla, että tuleva isäpappa on kunnossa kaikin puolin. Jospa pikkuisen kelpien päässä palikat loksahtaa kohdalleen kisatauolla ja marraskuussa meneekin sitten loistavasti. :)

    VastaaPoista