tiistai 28. kesäkuuta 2011

Oho ja hups!

Katselin viikonlopun startteja videolta ja silmiin pisti Keikon kontaktit.. Mähän olen antanut sen kisoissa tulla vaan läpi.. Ai miksi?! Videoilta huomas että on alkanut loikkaamaan.. Ei hyvä..

Tänään ajeltiin Keikon ohjattuihin. Olin ajatellut treenata Keesiä ennen treenien alkua. Juututtiin kuitenkin kamalaan ruuhkaan ja koirat oli ihan kuumissaan kun päästiin hallille. Keesi oli aika löysän olonen.

Sai kuitenkin tehdä putkea ja putki hyppy yhdistelmää. Keesi teki myös kuudella keppejä ohjureiden kera. Pikkasen oli vauhti kateissa mutta muuten hyvin teki. Otettiin myös pikkasen takaakiertoja.

Keiko otti ennen treenien alkua kontakteja puomilla ja kyllä nyt sujui kun vaan vaati pysähtymään.  Treenattiin myös takaaleikkausta kepeillä ja hienosti onnistui kun kannustin äänellä jatkamaan. Tätä treenatava lisää!

Varsinaisissa treeneissä oli tosi hyvä rata. Puomi putki erottelua. Putken ohituksia ja aa putki erottelua. Pikkasen saatiin hinkata jotta sain tuon kulkemaan sinne minne tahdoin. Kontaktit otti puomilla ja keinulla ihan ok. Mutta aalla valui.. Sain senkin jotenkin sujumaan kun vaan vaadin pysähtymään. Nyt on oltava tarkkana noiden kanssa ja treenattava niitä enemmän.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Vaikeaa!

Perjantaina starttattiin auto kohti Piikkiön juhannuskisoja. Mun tartti ajaa paikan päälle ihan yksinäni ja voin kertoa että olin kauhusta kankea! :D Selviydyttiin kuitenkin perille kaikki ehjinä ja hyvin voivina. Oltiin jopa ensimmäisen meidän porukasta paikalla! Jonkinlainen voitto kai tuokin! ;D 


Kisat alkoi ykkösluokilla ja meillä oli hyvin aikaa purkaa auto ja katsella ratoja. Katselin Ennin ja Loren radat tuli huomattua ettei ihan helppoja ollut ykkösten radatkaan. Kauhulla jäin odottamaan mitä tuomarit oli kakkosille keksinyt.

Starttattiin aikalailla puolenvälin kohdilla ja niin kuin olin olettanut rata ei ollut turhan helppo. Keiko kävi aika lämpöisenä ja mä olin kovin jumissa. Kummallisia juttuja sitä tuli taas touhuttua radalla. Keikon kuumumiseen varmasti vaikutti myös pitkä treeni tauko..

Toka rata oli oikeestaan aika kiva.  Siinä piti olla kokoajan koira aikalailla hanskassa ja mitään rallittelu suoria ei ollut. Alussa Keiko meinas sujahtaa mun seläntaa sain siitä vielä ongittua mukaan ja päästiin ekat 8 estettä suht kunnialla läpi yksi rima tuli ihan alussa mutta muuten hyvin. Keppien jälkeen olin suunnitellut tyhmään kohtaan valssin ja lähdin valssaamaan kun keiko oli tokavikassa välissä. No keiko oli ihan täh mitä sä teet ja lopetti kepittelyn. Noita pitää treenata samoin takaaleikkauksia kepeille. Loppu rata mentiin sitten ihan omia reittejämme loppuun.

Loppupäivä vietettiin ratoja katsellessa ja illalla grillailtiin, juotiin ja nautittiin hyvästä seurasta.

Launatain radat oli musta taas aika hankalia mutta ei mitään mahdottomia. Ekalla radalla keiko kävi taas ihan törkeen kuumana haukku tuplasti enemmän mitä normaalisti. Ohjasin jo alussa väärään putkenpäähän ja siitä jatkettiin rataa joka meni ihan pelleilyksi rimat kolis ja taas mentiin väärästä päästä sisään putkeen. Oma vika ei vaan osaa.. Lopetin radan kesken kun ajatus hävis ja olin pihalla kun lumi ukko.. Mielessä kävi että minne se mun kiltti kelpie on viety. Keiko on selvästi kyllästynyt korjaamaan mun virheitä ja alkaa komentamaan välittömästi kun olen huono. :D

Tokalla radalla sain aikaiseksi hiukan parempaa ohjausta ja hetkittäin tuntui kun oltas taas samalla aaltopituudella. Tältä radalta 10 ja hiukan yliaikaa. Molemmat virheet omaa syytä.


Mukava juhannus! Vaikka tuloksia ei nyt tullutkaan.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Itsevarmuutta ja takajalkoja etsimässä!

Eilen treenattiin Vapun luona hyppytekniikkaa. Tällä kertaa molemmissa koirissä näkyi ne ongelmat jota tiesin niillä olevan.. Saatiin läksyt nyt niihin ja päästään työstämään molempien hyppytekniikkaa paremmaksi. Keikon kanssa päädyttiin myös siihen että mun on parasta nyt aluksi olla edessä alustan vieressä. Keiko ajattelee niin kovasti mua ja tahtoo nähdä musta/mun naamasta tekeekö oikein parempi että olen nyt edessä jotta keskittyy hyppäämiseen. Keikolla on kova tarve tehdä oikein ja se tarvitsee paljon lisää itsevarmuutta ja onnistumisia. Laitan loppuun molempien treeneistä videopätkiä noita on paljon lisää galleriassa mutta en jaksa kaikkia linkkailla.
 

Keesi jättää takajalat "roikkumaan" ja lisäksi hyppykaari aika olematon. Keesillä oli paljon menoa ja meininkiä mutta voikun keskittyisi yhtä tarmokkaasti eikä vaan pistelisi menemään.. Keesin takajalat saikin ison kasan läksyjä mitä voi treenata ihan lenkeillä ja kotona.

Keiko    Keesi      Keesi      Keiko


Tänään tokoiltiin ja jatkettiin itsevarmuus teemalla. Paljon helppoja juttuja ja hömpöttelyä. Keiko tarjosi eteentuloa ihan itse! Vau! Innostu vielä lisää kun huomas miten paljon ilahduin. Ihana Keiko! Treenattiin myös edestä sivulle tuloja.. Muutama vino oli joukossa mutta jätin ne vain huomioitta ja hienoista paljon kehuja ja palkkaa.. Pitäisi vielä enemmän muistaa suulliset kehut ja rapsuttelut kun ne on ne mistä tuo keepi ilahtuu niin ja pallo! :)


Maasta seuraamaan kutsumista muutamia toistoja. Yhden kerran tuli väärälle puolelle seuraamaan korjas käskystä. Muut toistot hyviä.

Kaukoja. Nameilla eka. Otti painetta jostain. Tehtiin pallolla ja korkeammassa vireessä. Paljon parempi ja pidemmältäkin teki iloisesti ja varmasti.


Keesi teki teki lyhyttä seuraamista palkkaa sai paljon. Nyt pidin sen remmissä jottei lähde vapautuksesta haistelemaan. Liikkeestä maahan menoja ilman seuraamista. Hienoja mutta en malttanut lopettaa ajoissa.. Hyi minä! Loppuun odottamista istualtaan. Tässäkin oisin voinut pikkasen vähemmän aikaa treenata. Mutta hienosti Keesukka teki!

Keiko otti loppuun ruutua. Paljon toistoja niin että pallo ruudussa ja muutama läheltä niin että pallo ei ollut valmiina. Alkaa tajuta vihje sanan ja palkkasin myös kun katsoi vihjeestä ruutuun.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kauneus on katsojan silmissä!

Eilen Kelpierkkarissa. Mua jännitti taas niin että jalat täris ja itketti. Typerää tiedän..

Keiko esiintyi ihan kivasti. Tuomari ei vaan Keikosta tykännyt.. Paljoa hyvää ei löytänyt ja vähän sitä sun tätä oli pielessä.. Tuloksena siis Avo H

Hyvää seuraa onneksi riitti ja muilla Didaktic`s: laisilla meni hienosti! Hienoa ja onnea! Mukava päivä ja hellettä riitti!

Olen tässä puhunut usealle että erkkarin jälkeen pidetään näyttelytaukoa mutta perunpa puheeni..  :D Taidan ilmottaa molemmat koirat Salon ryhmikseen..

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Tottelua!

Tokoilua taas.

Kaukot. Yksittäisiä vaihtoja pidemmällä matkalla. Muutamassa jumitti mutta ei pahasti. Keikolla on hyvä tekniikka kunhan saadaan näistä varmat niin tulee kyllä hienot!

Eteentulo treeniä. Hienosti ollaan saatu nyt molempien asenne muuttumaan tässä. Mä en ole enää kettuuntunut ja Keiko alkaa saamaan itsevarmuutta. Uskaltauduin ottamaan myös pari Alon luoksaria. Upeesti Keiko teki. Ei jättänyt enää metrin hajurakoa muhun. Jee! Ihana huomata että ongelma ei ollutkaan niin suuri mitä luulin! Onpas ihanaa olla väärässä!

Luoksarin maahan menossa edelleen ongelmia. Ei mene maahan asti. Pitää nyt hetki pohtia miten jatkossa treenataan näitä. Hassua kun ennen tokoilu taukoa tää oli ihan hieno ja toimi mutta nyt ihan hakusessa..

Keesi aloitti seuraamisella. Tehtiin eka tarjoomisen kautta. Hienosti rupes tarjoomaan kun käveli vaan. Sit pari pätkää suoraa jossa pysähdyksiä. Saa olla tarkkana että ottaa perusasennot kun välillä keesi ei niitä ota. Käännöksiä molempiin suuntiin ja täykkäriä.. Hienosti käyttää takajalkojaan käännöksissä! Täykkäriä ei olla hirveesti treenattu. Vielä mietin että kumpaan suuntaan se Keesin kanssa kannattas tehdä. Kokeilin molemmilla tavoilla ja oikeelle tehdessä jäi jälkeen. 

Paikallaan istumista. Hienosti nökötti. Ei se nyt mikään patsas ollut mutta hyvä Keesiksi! ;D

Loppuun yksi luoksetulo. Matkaa huimat kolme metriä. Nätisti tuli ja hyvin osas kääntää itsensä sivulle.

Keesin treenaamissa on tärkeintä muistaa lopettaa ajoissa ja  vielä silloin kun se jaksaa keskittyä. Ei ole mitään mieltä jatkaa siihen asti että Skipin keskittymiskyky loppuu ja se juoksee ympäri kenttää lällättämässä!:D Voikun muistaisin tämän  myös jatkossa! Keesin kanssa on kyllä hauska treenata! Ihana katsoa kun se yrittää niin kovasti!

Keiko teki ruutua. Muutamassa lähti hoipertelemaan ihan minne sattu. Muuten ihan hyviä.

Oli aika kuuma ja Keiko selvästi normaalia löysemmän oloinen.. Halusin kokeilla jaksaako kuumuudesta huolimatta seurata pidempää kaaviota ilman että kontakti kärsii.. Tehtiin super paljon suoraa ja muuta "tylsää".. Siitä huolimatta hienosti keskittyi piti sitkeästi kontaktin ja paikan, vaikka kuumuus sekä treenit varmasti jo väsytti... Hieno Keiko! Ihana huomata että seuraaminen joka aikoinaan oli niin vaikeaa on parantunut ihan älyttömästi!


Vieläköhän se tuosta venyis?! :D

torstai 2. kesäkuuta 2011

Keiko aloitti kaukoilla.

Eka olin ihan sen edessä palkkasin jokaisesta vaihdoista. Sit avon matkalla muutama vaihto joista palkkaksi pallo. (Joo joo tiedän että viimeksi kirjoitin treenaavani ensi kerralla vain lyhyellä matkalla mutta koska olen ahne...)  Loppuun maa-istu-seiso voin matkalla. Ei mitään ongelmaa nyt missään vaihdoissa..

Mietin mitä tein nyt eritavalla ja tajusin että viimeksi taisin tuijottaa keikoa aika painostavasti ja ajattelin että se jumittaa kuitenkin.. Miksiköhän on valillä niin pirun hankala muistaa että Keiko lukee mua kuin avointa kirjaa ja astii jokaisen pienenkin mielialan musta heti. Mun pitää muistaa luottaa koiraan ja ajatella että se osaa kyllä.

Keiko tarjos seuraamista joten tehtiin sitten pieni kaavio kun toinen niin kovasti halusi seurata. :D Hienoa ja tarkkaa seuraamista.

Luoksaria ensin läpi juoksuilla ja sit pari maahan menoa eka oli vajaa toinen ihan ok jätettiin siihen.


Keesi sai myös tokottaa ja sekin halus seurata.. Osaa kyllä upeesti seurata kun itse tarjos! Naksuttelin paljon ja palkkailin. Sitten eka istualtaan paikkalla oloa. Hyvin pysy muutaman kerran tarjos maahan menoa. Loppuun maassamakuuta ja sivulta maahan menemistä. Hieno pikku Keesi!

Keikolle loppuun ihan muutamia ruutuja. Selkeesti nyt näkee että on lamppu syttynyt. Aika edessä on mutta menee joka kerta samaan kohtaan.