sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kesä puuhia!

Blogi jatkaa uinumistaan..

Lomat on lomailtu. Palattiin poikien kanssa töihin jo useampi viikko sitten. Keikolle lomalta paluu oli erityisen inhottavaa se kun tykkää nukkua aamulla pitkään. Kesä on mennyt vauhdilla ohitse mutta kerettiin me kaikenlaista mukavaa puuhata. Mökkeily ja aamu/päivä treenit on meidän mielestä niitä kesän lemppari juttuja. Molemmat pojat on pysyneet ihan terveinä mitä nyt Keiko jätti varpaansa laiturin väliin. Kiljunta kuulu varmasti naapuriin asti. Onneks Keiko selvisi pelkällä säikahdyksellä.

Syksyn treeni kausi on jo käynnissä. Keiko treenaa omassa kimppiksessään jossa mä treenaan myös Piinan kanssa. Keesillä oma ohjattu ryhmäpaikka ja aloitettiin myös ekstrana treenit akatemialla. Siihen kun vielä omatoimi treenit päälle niin vapaa-ajan ogelmia ei ole. Keesi on käynyt muutamasti kisaamassa. Vieläkään ei oo pakka ihan kasassa mutta kyllä se siitä.

Ajattelin että nyt loppukesä ja alku syksy taukoillaan kisoista ja treenataan ahkerasti. Palataan kisakentille sitten kun saadaan varmuutta ja ruvetaan treeneissä pääsemään virheettömiin suorituksiin. Keesin kontakti ogelmat vaativat myös suurta huomiota.

Keikon kanssa on nyt tuntunut hieman helpommalta. Treeneissä sujuu ja yhteinen sävel on tällähetkellä ihan selvä. Kisatahan sen kanssa kannataisi mutta se saa nyt hetken odottaa.

Syksyllä on suunnitteilla muita mukavia puuhia. Parin viikon päästä meidän rauhaisaan arkeen tulee vähän vauhtia ;D






Milläs me  tuo tyhjä tila täytettäisiin?