sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Tavoitteet 2013

No nyt on mietitty koko päivä ensivuoden tavotteita. Keikon tavoitteet oli helpot ja aika samoilla mennään kun tämä vuosi. Keesi oli vaikea. Mitetin mitä voin vaatia siltä ja toisaalta myös itseltä kun kahden koiran vieminen määrätietoisesti eteenpäin on mulle vaikeaa. Miettimisen aihetta oli myös siinä mihin riittää rahat. Harrastaminen kun ei ole kovin halpaa. Monenlaista kun haluaisi tehdä eikä kaikkea kuitenkaan voi saada.

Mä toivon että tuleva kausi on ennenkaikkea kausi jolloin mulla vihdoin on kaksi tasaista ja kisaavaa koiraa varsinkin agipuolella. Ja tietenkin että koirat pysyy terveinä ja motivoituneina.

Keiko

-TVA
-Nousu kolmosiin
-Näyttelyitä
-Paimentamaan ainakin kerran
-Viestiä

Keesi

-ALO1
-AVO1
-Aktiivista kisaamista ja nolla mini1:sistä
-Näyttelyitä suomessa ja ehkäpä muutama ulkomaan reissu

Mun tavoite on vihdoinkin anoa Keesille virallisiksi Venäjän ja Viron valion arvot. Jospa vaikka vuodessa saisi aikaiseksi..

lauantai 15. joulukuuta 2012

Tilastollista faktaa!

Tämä vuosi on ollut mielenkiintoinen, opettavainen ja yllättäväkin. Toisen koirista kanssa onnistuin saavuttamaan asettamani tavoitteet ja toisen kanssa jäätiin hieman vaiheeseen. Yllättävää on se että osat on ihan toisin kun olisin ajatellut.

Keikon tavoitteet:

- TVA
-Viimeinen nolla Maksi2:sista
-Kolmosissa kisaaminen
-Näyttelyitä
-Viestin tavoitteellinen treenaaminen??

 Keikon vuosi:

14 x agistarttia
8 x  HYL
1 x 27,32
3 x 10
2 x 5

Agia kisattiin aika vähän joten ihan hirveesti ei ihmetytä ettei sitä nollaa tullut.

5 x tokokoe         
3 x EVL3            
2 x EVL0

Tokossa meillä oli hyvä treenitahti, oltiin motivoituneita ja koira kyllä osaa liikkeet. Tulosta ei vaan tullut. Harmi mutta tiedän että tehtiin parhaamme. Tänä vuonna se ei vaan riittänyt.


4 x näyttely (suomessa)
 1 x EH
3 x ERI
1 x SA
1 x SERT
1 x PU3

Serti oli kiva ylläri. Keiko käväisi myös virossa ja sieltä 2 x EH. Venäjällä Keiko oli ROP ja sai sertin.

Uusinta peilautin Keikon silmät ja selkä kuvattiin, terve on! Keikon vuoden kohokohta oli Mian kanssa yllärinä tehty ruotsin reissu ja sieltä tuliaisina hieno KORAD-titteli.

Keesin tavoitteet:

 -Kisaamaan Agissa
-Näyttelyitä
-Luonnetesti
-Remmi ja arki käytös!!
-Kisaamaan tokossa??

Keesin vuosi:

1 x tokokoe
1 x ALO2

Yllätys! Uskaltauduttiin kisakentille ja Keesi kyllä hienosti hoiti tokokoiranvirkaa. 

2 x agistarttia
2 x HYL

Tääkin oli mulle sellainen uskallus juttu. Uskalsin!  Vielä ei olla valmiita jatkamaan kisauraa mutta me ehditään myöhemminkin.

6 x näyttely (suomessa)
6 x ERI SA
2 x SERT
1 x MVA
1 x CACIB
1 x VARASERT
2 x VSP
2 x PU1
2 x PU2
1 x PU3
1x PU4

Tätä mä en osannut odottaa 6 näyttelyä joka näyttelystä PU-sijoitus. Hieno Keesi! Keesi valioitui kolmeen maahan tänä vuonna. Virosta tuli RYP3 sijoitus. Venäjällä Keesi oli ROP. Erkkarin VSP sekin huikea saavutus!

Keesille luonnetestistä +159 laukausvarma. Remmi ja arki käytöksen kanssa ollaan edetty mutta vielä en ole ihan täysin tyytyväinen.. Keesistä tuli tänä vuonna uudestaan isä-koira neljälle suloiselle pennulle.


Ensi vuoden tavoitteet vielä pohdinnassa. Varsinkin Keesi aiheuttaa pään vaivaa noiden suhteen! :D Näistä sitten myöhemmin lisää..



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Messaria!

Niin kun moni muukin koira ihminen tämä viikonloppu tuli vietettyä Voittaja näyttelyssä.

Eilen Keesi kolmatta kertaa valioissa. Keesi esiintyi upeasti vasrsinkin pöytäkäytöksestä sai olla ylpeä. Liikkeet saisi vieläkin paremmin esiin jos jaksaisi enemmän harjoitella. Nyt kuitenkin ravasi suurimmaksi osaksi ihan hienosti. Tuomarina Hans Lehtinen

"Ryhdikäs, hyvä runkoinen uros. Hieman pyöreä kallo ja voimakas kuono-osa. Ryhdikäs kaula. Hieman pitkä lanne. Seisoo hyvin raajoillaan. Turhan leveät etuliikkeet. Oikea karvanlaatu."

VAL ERI2 SA PU4

Paikalla oli myös Keesin poika ja ihana tyttö. Kauniita koiria molemmat. :) Keesin poika nappasi molempina päivinä junnutittelit. Hienoa!  

Loppupäivä shoppailtiin Mian kanssa. Pojat sai ison kasan herkkuja, uuden vesi kipon ja Keesi sai uuden valopannan kun vanha jäi pieneksi. 

Tänään Keesi osallistui Lapsi&koira kilpailuun tuttavan pojan kanssa. Pääsivät jatkoo ensimmäsieltä kierrokselta mutta sijoitusta ei tällä kertaa tullut. Hienosti nuori handleri Keesiä esitti ja Keesikin ihan kiltisti kehässä käyttäytyi. 

Seurailtiin hetki Schipperke kehää ja ostettiin Keesille vielä uusi panta jonka jälkeen musta oli valmis lähtemään kotiin. Mukava viikonloppu vaikka aluksi tuntuikin että näyttely fiilistä ei meinaa löytyä ollenkaan. Tauko kehistä oli tehnyt Keesille hyvää ja nyt innolla mietin cacib:ien metsästystä. 

Vuosi alkaa ollu loppusuoralla ja ensi postauksessa voikin niputtaa vuoden tapahtumat ja miettiä uudet tavoitteet. Tämän vuoden puolella tuskin kisataan enää mitään..

tiistai 27. marraskuuta 2012

Voit etsiä jotakin suurta, mutta pieneen voi sisältyä suuri voima!

Keesi on mennyt tänä vuonna hurjasti eteen päin kaikessa mihin sen kanssa olen ryhtynyt.. Siitä on tullut taitava tokoilia ja hieno agilitykoira. Sen treenit ei ole enää mallia "puuhastelen tuon pennun kanssa jotain".  Mä vihdoin tunnen tuon koiran omakseni niin arjessa kuin harrastuksissakin. Toki Keesi on ollut alusta asti hurjan tärkeä mutta vasta nyt tuntuu että meillä on jonkinlainen oikea yhteisymmärrys. Minä ymmärrän Keesiä ja se minua. Mä olen oppinut iloitsemaan Keesistä sellaisena kun se on. Meillä ei ole ollut yhdessä mikään helpoin tie ja matkaa riittää. Eikä elämä tuon pienen kanssa edelleenkään ole aina niin mutkatonta ja rauhalllista. ;D Keesi ei ole päästynyt eikä tule ikinä päästämään mua helpolla. Mähän halusin koiran jossa on sinnikkyyttä. Mutta ei voi varsinaisesti sanoa että Keesilläkään on aina ollut se helpoin tie.

Keiko on mun elämäni koira. Se koira joka tuntuu lukevan mun ajatukset ja saa asioita anteeksi ihan vaan siksi koska "No se on Keiko! Ei Keiko koskaan ja Keiko on niin kiltti." Siksi koska Keiko on SE ensimmäinen. Keiko on ollut mulla silloinkin kun on ollut todella vaikeaa ja niinä aikoina Keiko on ollut syy nousta aamulla sängystä. Mä olen siihen sairaanloisen kiintynyt. Niin kiintynyt että sydäntä puristaa. Keikon otin avoimin sylin vastaan just sellaisena kun se on valmiina ystävyyteen ja sanattomaan yhteisymmärrykseen. Mä en odottanut siltä yhtään mitään muuta kun isoja korvia ja heiluvaa häntää. Mä olin odottanut omaa koiraa yli kymmenen vuotta ja kun sain sen ei siinä vaan voinut olla mitään vikaa..

Ei Keesissäkään ollut mitään vikaa ja mä kovasti tahdoin toisen koiran. Mutta vasta vähän aika sitten tajusin että miksi Keesi on tuntunut niin paljon vieraammalta ja etäisemmältä kuin Keiko. Ei siksi että se on erilainen tai eri rotuinen vaan koska minä itse olin niin kovin erilainen. Jos mä olen tehnyt tupla työn opetellessa tuntemaan Keesiä on Keesi saanut tehdä yhtä paljon töitä. Mä en ole päästänyt sitä kovinkaan helpolla. Jälkeen päin ajateltuna en edes tiedä miksi ja en ole tehnyt sitä tietoisesti.

On ihana tunne kun sydäntä puristaa vihdoin kaksi kertaa enemmän kun ennen. Keesi on sellainen koira joka haastaa mua poistumaan mukavuusalueelta, ihastuttaa, naurattaa ja niin söpö että tekee mieli rutistaa sitä turhan kovaa... ;D Kokoajan se on ollut sitä mitä tarvittiin mutta joskus kaikkea ei tajua ihan heti.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Agia & Marsuja!

Meidän vähäinen treenailu on ollut pelkästään agia. Perjantain treeneissä Keesi on löytänyt taas uuden vaihteen ja yhteístyö ei tällä hetkellä oikeen toimi. Keesi menee kamalaa vauhtia mutta mä varmistelen enkä luota ja tuloksena on jatkuva myöhässä olo. Keesi ei anna enää myöhästelyä anteeksi ja kiitää rääkyen lähimpään putkeen. Hauska otus! :D Luotan että yhteinen sävel löytyy taas kunhan totun Keesin uuteen vauhtiin. Keesi osaa myös nykyään lukea rataa itse eikä siihen tarvita mua ollenkaan.. ;)

Keikon kanssa palaset jatkaa paikoilleen loksahtelua . Eihän me olla vasta kun kolme vuotta tahkottu. Heikkoja hetkiä tulee edelleen mutta viime treeneissä paikalla oli hienosti kääntyvä Kelpie ja ajoissa ohjaava sekä koiraa eteenpäin vievä ohjaaja! Mä alan vihdoin ymmärtää mitä tarkoittaa rytmitys.

Viime viikonloppuna kisailtiin yhden radan verran vuokkosilla. Rata oli oikeen kiva ja vauhdikas. Kepeille vein turhan kovaa ja sekotin kaupan päälle Keikon joten lopetti kesken. Yksi rima tuli myös kun olin tiellä. Hyvä rata jokatapauksessa. Keiko oli oikeen kuuliainen ja hauskaa oli. Keikoa tais vaan harmittaa kun taas tunaroin sen nollan. :D

Loppuvuodesta sen verran että jätin kuitenkin ilmoittamatta tokokokeeseen. Tuntuu että olen aivan liian väsynyt ja kiireinen treenaamaan kahta koiraa kokeeseen joten saa jäädä väliin. Keiko kisaa agia jos huvittaa. Ei oteta mitään paineita tehdään mitä jaksetaan tai ollaan tekemättä.

Keesistä tuli vähän aika sitten taas isä-koira. Tässä söpöt marsulapset!  Kuva törkeästi pöllitty. Kiitos ja anteeksi.

(c) Nina Blomqvist




sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kiljuen kohti kisakenttiä!

Ollaan tämä viikko lepäilty ja taukoiltu tokosta. Perjantaina käytiin kuitenkin tuttuun tapaan agia treenaamassa. Voi pientä Keesiä siitä on tullut ihan raivohullu! Haukkuu ja komentaa jo radalle mennessä! Hyökkii mun hihoihin kiinni! Ihan itku meinas tulla kun toinen oli niin innoissaan. Se on löytänyt jonkun ihan uuden vaihteen taas. Saa todella pistää töppöstä toisen eteen sen kanssa ja huonot ohjaukset saa Keesin sanomaan RÄYH!  Hullu raivorotta! :D

Nyt on ihan hirveä hinku päästä kisaaman sen kanssa. Ollaan kuitenkin laiskoteltu kaksi viime kertaa keppien että keinun kanssa joten kisat saa vielä odottaa.

Keiko alkaa alla myös aika kiva nykyään. Tai ainahan se on ollut kiva mutta mä alan ehkä vidoin oppia. Ens su koitetaan pysyykö pakka ja oppi päässä myös kisoissa. ;D

Loppuvuoden suunnitelmissa on kisata Keikon kanssa agia muutamat startit. Molemmille yritän saada paikan yhteen tokokokeeseen ja Keesi käy messarissa pyörähtämässä. Sitten alkaa vuosi olla paketissa. Tää vuosi ei ehkä tuloksellisesti ole ollut mikään menestys mutta toiveikkaana ja hyvinmielin kohti ensi kautta! :)




maanantai 22. lokakuuta 2012

Mitä Keiko teki ruotsissa!?


Koska Mian blogi on salasana suojattu tässä Mian kertomus Ruotsin reissusta. Vielä kerran iso KIITOS mailman parhaalle siskolle! Lopussa muutama video testistä.

 

Mentaltestissä Ruotsissa Keikon kanssa!

"D-kelpieiden kasvattaja Susa tarjosi mahdollisuutta lähteä kokeilemaan Ruotsiin KORAD-tittelin metsästystä.
MT eli mentaltest joka tulisi suorittaa sisälsi kuulemamme mukaan paljon leikkimistä, mutta koska olimme Tian kanssa varmoja että Keiko testissä tuohon pystyisi, innokkaina ilmoitimme että Keiko lähtee. Kysymys kuuluikin että kuka sitä sinne lähtee viemään. Auto piti olla sillä matkakavereiksi lähtisimme Hannalle ja Cerille joilla kyytipeli puuttui. Tiaa jännitti ruottin puhuminen (ei kuulema mee sit yhtään) ja hirvitti siellä Ruotsissa ajaminenkin niin paljon, että Tia yllytti mua lähtemään ja mikäs siinä olisi "kummipoika" Keikon kanssa varsin mielenkiintoista "lomareissua" tekemään. Näinpä järjesteltiin niin että lähdettiin matkaan Helsingistä autolla kohti Turkua 12.10. Iltalaivalla meren yli ja siitä autolla sitten Örebrohon jossa sekä mentaltest että KORAD titteliin vaadittava jalostustarkastus suoritettiin.

Aikatauluna siis meno perjantai-iltana jolloin Tukholmassa oltiin lauantai-aamuna klo.6.30, siitä sitten oli aikaa ajella Örebrohon ruhtinaallisesti, koirien testausvuorot olivat vasta iltapäivällä. Yöpyminen Örebrossa ja sunnuntai-aamuna kymmeneltä paikallista aikaa jalostustarkastus ja siitä sitten laivalle ja kotiin, jolloin Turussa oltaisiin siis maanantai-aamuna 7.30.

Matkat sujuivat todella hyvin. Hanna oli loisto kartturi, koirat hyvin käyttäytyviä vei ne minne tahansa laivaan tai muualle. Kyllä kelpiet on niin mahtavia koiria ja kumppaneita!! Tuhannet kiitokset vielä Hannalle ja Cerille seurasta, oli ikimuistoinen reissu!

Mentaltestissä säännöt ovat vuoden alussa muuttuneet ja läpäistyyn suoritukseen tarvitaan niin sanotusta leikkimisosuudesta vähintään 50p toisen osion pisteet koostuivat kuvauksesta joka sisälsi meille muutamia tuttujakin osioita kuten kelkka ja MH:ssa nähty haalari ja räminälaite. Leikkimistä koira teki ohjaajan sekä testiohjaajan kanssa, lisäksi oli viehettä kahdella tavalla sekä etäältä leikkiin tuloa. Laukaukset suoritettiin passiivisen toiminnan aika sekä leikin aikana, kaksi laukausta molempiin eli yhteensä neljä.

Keiko suoritti testin toiseksi viimeisenä koirana ja jännitys oli kieltämättä odotuksen aikana iskenyt jo muhunkin. Tosin hetkeäkään en epäillyt Keikon suoriutumista. jotenkin sen kanssa on niin helppoa, sen hermot kestää ja se toimii niin Tian kuin munkin kanssa. Keiko on vaan niin lottovoitto!! Ylläriksemme yhden syntyperältään suomalaisen tuomarin lisäksi myös testiohjaaja puhui suomea! Hän olikin meille ihan korvaamaton. Muutenkin ruotsalaiset koiraharrastajat olivat aivan mahdottoman ystävällisiä ja ihana ihmisiä, suosittelen visiittiä sinne lämpimästi. Me ainakin menemme uudelleen!

videot saa Tia laittaa omaan blogiinsa niin sieltä voipi sitten niitä katsella. Mutta ensimmäisestä osiosta Keiko suoriutui keikoksi erinomaisesti. Repi hyvin ja oli aktiivinen alku osiolla. Etäältä otteen ottaminen oli epävarmempaa ja Keiko tykkää varmasti enemmän noutaa ja että sille heitetään kuin tapporavistaa hulluna. ;) Videotkin kertovat tästä. Kuitenkin Keikon hyvästä suoriutumisesta osiolla kertoivat myös hyvä toiminta vieheillä olevilla tehtävillä.

Kuvaus osioon siirtyessämme testinohjaaja alkoi uudelleen kysyä koiran isää, sillä oli jo ihan ihastunut. :D Keiko toimi läpi kuvauksen aivan mahtavasti, vastasi ärsykkeisiin, palautui hyvin ja reagoi tarvittavalla voimalla, intensiteetistä tuli vähän jotain mainintaa kun toisinaan vilkaisi jonnekkin muualle, tämä taisi olla yhdessä osiossa näkyvillä. Testiosioiden välissä Keiko hauskuutti yleisöä pussailuillaan ja terhakkaalla hännän heilutuksella sekä mahtavalla Hei täällä on ihan äly hauskaa-asenteellaan! En vaan voi kylliksi ylistää siskoni mahtavaa ensimmäistä koiraa!! Tia on tehnyt ihan supertyötä ja Susa on antanut meidän lainalaumaan mahtavan koiran! Keiko on han mahatvan tasapainoinen ja rohkea kelpie! Sillä on koppa ja kroppa kohallaan! ;)

Tuomari antoi palautteen suomeksi murtaen ja vähän oli sanat hukassa, mutta ei sillä väliä niin oli mullakin toisinaan kun yritin ruotsiksi asioida. Kyllä hyvän selon kutienkin koirasta sai ja pisteiksi kertoi 476 ja laukausvarma! Kyselin vaan että no onko se hyvä vai mitä? Nauroivat ja sanoivat että se on mahtava tulos! testinohjaaja sanoi että jos haluat koiran myydä niin tänne vaan. :DD hyvin se siis meni! Ja ymmärsinhän minäkin sen sitten. Maksimi pisteet on siis 600. Keiko sai ensimmäisestä osiosta 104 ja loput sitten 2 osiosta. En olisi voinut olla ylpeämpi Keikon ja Tian sekä minunkin saavutuksesta. Keiko toimi mahtavasti!

Alkoikin jo ihan jännittää se seuraavan päivän jalostustarkastus. :P Ensin kuitenkin hotellille ja selvitysten jälkeen löytyi huonekin sekä juotiin taskulämpimät siiderit. Harmitti tosin Hannan ja Cerin puolesta silläCeri oli juoksuisena mukana ja ei halunnut leikkiä patukalla testissä, ja sai ensimmäisestä osiosta 44 pistettä vaikkakin sai kokonaisuutena reilusti yli 300 niin ei ensimmäisen osion vuoksi voinut läpäistä mentaltestiä. Ceri on kuitenkin niin loisto pakkaus ja sillä on niin upea tulos luonnetestistä, että riittää siinä todistusta mahtikoirasta. Kaiken lisäksi oli ihana seurata Cerin ja Hannan yhteistyötä ja Ceriä kelpienä sillä onhan se Readyn sisko ja varsin upea sellainen onkin!

Aamulla jännät pöksyissä jalostustarkastukseen! Keiko sai olla ekana koska mehän oltiin vielä menossa Stokikseen ja laivaan. Keiko olikin normaalia vilkkaammalla esiintymistuulella, se nautti oikein kun posetettiin, tuomari arvosteli koiran hyvin tarkkaan, otti siitä mittoja ja katsoi ja kokeili paljon, Arvostelussa 1 taisi olla rodun omainen tms, 2 oli någonting eli oli oli osakseen tai näin mä käsitin. Tuomari hoki hurjan pitkälle listalle lähes poikkeuksitta en ettan ja mua nauratti et mahtaako keikokin miettiä et kuka ihme on en Ettan joku kuuluisa kai. Keiko ei turhia miettinyt ja antoi upeesti läprätä ja kääntää ja vääntää, jopa mittaaminen sekä korkeus että leveyssuunnissa sujui helposti. Nauratti kun tuomari sanoi että now we have the big moment ja kaivoi säkämitan esiin, repesin et yes very big moment viitaten Keikon kokoon. Tuomari oli ihan super, laittoi mitan ja sanoi and then we will be nice and push a bit ja sanoi tulokseksi 53! Hihi! Tosin juteltiin arvioinnin jälkeen ja sanoi että toki on isokokoinen keepie, mutta siinä on niin paljon hienoa ja rodunomaista ettei epäilystä etteikö tätä läpäise.

JEEE super Keiko! Keiko siis KORAD BH Didaktic`s Bob Marley!! tittelin vahvistuksesta tai siinä millaisen se ilmestyy (posti tms) mulla ei oo mitään haisua, aika ja Susa varmast selvittää Tian kanssa tämänkin. ;) Kaikki paperit on ainakin sinne jätetty ja testin sekä niiden osalta kaikki kunnossa. Onnea vielä Tialle ja Susalle! Tällä tiedoin Keiko on ensimmäinen suomalaisen kasvattajan kasvattama kelpie joka on oikeutetty KORAD-titteliin! Ja millä tuloksella!

Sen verran vielä tuosta MT:stä että se on siis palveluskoiraroduille vain (poikkeuksena Ruotsissa kääpiöpinseri ja snautseriyhdistys saa testata koiria), koiran tulee olla suorittanut MH hyväksytysti sekä alle neljä vuotias. Ilman superkasvattaja Susaa tämä olisikin mennyt meidän poppoolta ohi, sillä Keiko täyttää neljä tammikuun lopussa."

Hei mä onnistuin! Nyt kotia kohti!


Leikkiä           

 Viehe

Kelkka

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Keesi yllättää!

Voi hurjaa miten ylpeä on saanut viimeaikoina olla noista karvaisista!

Ensin Keiko käväisi ruotsissa hakemassa itseleen oikeen hienon KORAD tittelin (Reissusta tulossa tarinointia heti kun Mia sellaisen kirjoittaa.)

Tänään Keesi starttasi Alossa 2-tuloksen arvoisesti. Minun oma tokomarsu, tättähäärä ja hullunkurinen pikkuotus! Muutama työtapaturma ja ohjaajan kiirehtiminen vei 1-tuloksen mutta ei harmita! Tavotteena oli että koira pysyy kehässä eikä pilaa kenenkään muun suoritusta ja tämä täyttyi ja ylittyi!

Ikinä milloinkaan en ole ollut 2-tulokseen niin tytyväinen kun tänään. Keesi suoriutui yli odotusten. Treenien määrä kun miettii niin ei voi olla kun iloinen. Keesin kanssa on tehty tosi vähän mitään kunnon koira häiriö treenejä kun mä en enää oikeen tykkää treenata isoissa porukoissa. Vieraalla liikkurillakaan ei olla koskaan tehty paitsi nyt kokeessa. Muutama vihre tuli kyllä ihan edellä mainittujen asioiden takia ja kai se on vaan mentävä mukaan porukalla treenaamaan vaikken mä siitä kovin pidäkkään.

Tuomarina tänään Purinalla Pirkko Bellaoui.

Luoksepäästävyys 9: Keesi meni vastaan ja nousi tuomaria vasten. Parempi näin kun se kulmien alta mulkoilu ja pöhiseminen. :D
Paikalla makuu 9,5: Pikkasen vinoon meni maahan. Ylös nousuun kaksi käskyä tätä ei tainnut tuomari kuulla.  Mun sydän tykytti varmaan miljoonaa. Hienosti Keesi pysyi vaikka oli aika vaikea makuu kun kehän laidalla haukuttiin kovasti ja yksi koira nousi. Tämä ehdottomasti koko kokeen paras!
Seuraaminen hihnassa 7,5: Haahusi melkeen kokoajan, mä turhaan kiirehdin.
Seuraaminen 8: Hetkittäin hyvää mutta mukana paljon myös haahuumista.
Liik maahan 7: Ennakoi jätättämällä ja jouduin pyytämään uudestaan mukaan.
Luoksetulo 6: Ei lähtenyt ekalla. Toisella lähti tulemaan hyvin mutta liikkuri piti käydä tarkistamassa ennen sivulle tuloa :D
Liik seisominen 0: Ennakoi ja jouduin pyytämään mukaan. Tästä sekoilusta johtuen käsky ja vinkki huono niin meni maahan. Ennakoimalla teki kyllä oikeen hienon seisomisen ;D
Hyppy 9: Jäi tosi lähelle estettä.
Kokonaisvaikutus 8:

Kokeesta on video ja lisään kunhan saan sen Mialta.  Loppuvuosi treenaillaan ja saatetaan vielä kisatakkin mutta katsotaan miltä tuntuu ja mihin suuntaan edetään. :) Tästä on hyvä jatkaa!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Yhdessä ja erikseen!

Keiko on matkoilla, siitä että missä ja mitä tekemässä myöhemmin. Keikolla on kaksi sijaista nimittäin Kio ja Ready.

Keikon poissa olo on saanut mut miettimään minkälaisia koiria mun koirat on laumassa ja erikseen. Keiko ei ole missään tapauksessa mikään laumasielu. Hänen korkeutensa tarvitsee omaa tilaa ja on eriällöa jos lenkillä jonkun hihna, häntä tai kylki osuu Keikoon. Kamalinta on jos joku vahingossa tönäisee Keikoa. Pissaaminen ja kakkaaminen on mahdotonta jos muut tulee liika lähelle.Sisälläkään ei ole kiva jos joku riekkuu kun Keikoa väsyttää. Keiko on myös erittäin sopeutuva ja kärsivällinen oman lauman jäsenille (Keesi). Se aiheuttaa joskus harmaita hiuksia mulle kun pikku Keesi saa mukamas tulla häiriköimään minua ja Keikoa vaikka meillä on leikit kesken. Keiko rakastaa omia tuttuja koira kavereitaan mutta niiden ei tarvitse missään nimessä osallistua meidän remmilenkeille eikä tulla sisälle.

Keesi taas on sellainen "Minä Minä, Minulle, Minun oma, Minä ensin, Minulle nuo kaikki" tyyppi. Keesi pitää aina puolensa. Ottaa mitä haluaa, menee minne haluaa ja siltä puuttu tervettä itsesuojelu vaistoa. Osakseen varmaan myös siksi kun Keiko ei ole sitä erityisen kovassa kurissa ja nuhteessa pitänyt. Keiko on Keesin yläpuolella mutta kokee ettei hänen tarvitse sanoa mistään ennenkuin on ihan pakko!


Siinä missä Keesi on aina iloinen ja juhlatuulella on Keiko välillä pahalla päällä ja hyvin usein sillä mielellä millä minä itse olen. Keiko ei hae huomiota. Keesi taas haluaisi aina paistatella parrasvaloissa. Mun koirilla ei ole paljoa yhteista paitsi se että mä olen niiden mailman napa tosin sekin näkyy molemmissa eritavoin.

Joskus nämä hyvinkin erilaiset tempperamentit aiheuttavat mulle harmia arjessa. Aina ei ole kivaa lenkillä kun toinen vetää herneet nenään kun toista joutuu komentamaan kovastikkin. Lenkillä Keikon halu kävellä vastakkaisessa laidassa kun me muut on välillä sietämötöntä. Keesin itsekkyys harmittaa joskus kovastikkin Keikon puolesta. Keskenään noilla menee ihan hyvin mutta mun osa ei aina ole helppo. Tasapuolisuus ja reiluus ei aina ole niin helppoa kun luulisi. Siitä huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois koirat on mun osa mun perhettä. Kaikissa perheissä on erilaisia persoonia jotka joskus taistelevat keskenään. Tai niin ainakin luulisin..

Keesille tekee hyvää olla Kion ja Radyn kanssa. Oppii ettei luita voi viedä toisen suusta tai kannata änkeä syliin silloinkun siinä jo joku on. Mä vähän jännitin miten mä pärjään lenkillä noiden kanssa mutta hauska huomata miten sovussa ne menee. Helppoa kun kaikki voivat kävellä yhdessä kylkikyljessä, haistella samaa puskaa ja pissata viereikkäin. Vaikka Keesi ja Ree vetävätkin jonkin verran on mukavampaa että ne vetävät edes samaan suuntaan. ;D

Vaikka kolmannen koiran otto ei ole mitenkään ajankohtainen mutta se on selvää että se on kelpie. Mä en missään nimessä halua toista sipulia koska uskon että Keesi on parhaimmillaan ainoana Schipperkenä. Keiko taas varmasti nauttisi jon meillä asuisi joku joka ymmärtäisi häntä hiukan paremmin kuin Keesi. Seuraavan pennun luonne myös toivottavasti istuu meidän laumaan ja siihen tulenkin kiinnittämään paljon huomiota vaikka sitten joutuisin karsimaan niistä ominaisuuksista mitä itse harrastuskoiralta toivon.

Mulla on jo kova ikävä Keikoa. Tämä 4 yötä on pisin aika mitä olen ollut koskaan Keikosta erossa. (Hullua tiedän!)

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Keesille tokoa ja Keepieille viestiä!

Keesille tokoa eilen Sonjan lähikentällä.

Paikkamakuu koemaisesti Piina kaverina. Hyvin maahan, hieno keskittynyt makuu! Muutaman kerran katsoi sivuille muuten tuijotti mua. Palatessa heilutti mulle häntää pelkäsin että nousee mutta pysyi ja hienosti käskyllä ylös. Hieno pikkunen!


Sonja käskytti meille ALO:n paitsi luoksepäästävyyttä eikä hyppyä tehty. Seuraamisissa huomas että hiukan hämmentyi kun oli pidempää pitä ollaan tehty. Hyvin pysyi kuitenkin mukana. Hihnassa seuruu huonompaa kun ilman hihnaa. Ylläri. ;D

Liikkeestä maahan jäi ekalla seisomaan se on nyt vahvempi. Toisella käskyllä maahan. Luoksetulossa kanssa kaksi käskyä. Keesi on nyt jostain keksinyt että tulee vasta toisella. Onneks se on aika helppo korjata. Seisominen ihan ok.

Keiko teki vain muutaman yksittäisen vauhdon kaukoja jotka hyviä :) Pikkasen hidasta seuruuta jonka ongelmat taitaa aikapaljon olla omassa rytmissä..

Tänään viestiä molemilla omat radat Readyn kanssa juoksi myös Ulpu dopperi. Molemmilla tänään hiukan epäröintiä mutta hienosti juoksivat lopuksi. Keikolla aika vaikea treeni sen tasolle ja siihen nähden hyvin meni. Ens kerralla sit vähän helpompaa. :)

Vapaat viikonloput on kyllä niin huippua kun ehtii treenata kaikkia lajeja ja vielä useammalla koiralla! 

lauantai 29. syyskuuta 2012

Ahkeruus kovankin onnen voittaa!

Sanoo pikku-Keesi joka esitteli taitojaan eilen agitreeneissä. Tehtiin rataa, Keesi osaa hienosti irrota esteille lukea ohjausta ja ennenkaikkea se liikkuu!

Mahtava fiilis nähdä oma pöhkö koiransa tekemässä ihan oikeasti töitä! Tekee hyvällä asenteella innokkaasti ja kaiken lisäksi sillä on hurjan hauskaa! Hienointa on nähdä kuinka Keesi haluaa olla mun kanssa yhdessä hommissa! Silloinkun ei tehdä kävelee mukana eikä enää sinkoile katsomaan jokakaista asiaa ei sinkoile haistelemaan voin myös laittaa sen välillä maahan odottamaan ja se odottaa! Voitteko kuvitella!?

Kepit edistyy. Oikealta ohjattaessa menee jo suorilla. Vasenpuoli on hankala kun Keesi on nostaa pään ylös ja yrittää seurata.. No kyllä se sen vielä keksii ilman seuraamista. Eilen tehtiin myös hurja läpimurto keinun suhteen. Keesi meni sen muutamasti ihan tosta noin vaan! Jee! Keesi sai myös pamautella Keinua maahan.


Keesi teki myös tokohyppyä ja se meni oikeen hyvin! Ei varmasti vaadi montaa kertaa että se osaa sen!

Keiko pääsi juoksemaan saman radan kuin Keesi. Keikon kanssa olin itse turhan löysä ja muutenkin hankalaa mennä samaa rataa kahden ihan erilaisen koiran kanssa! Keiko parhaansa yritti saadakseen selkoa minne pitäs mennä.

Tänään mennään tokoilemaan. Keesille alokasta ja Keiko saa tehdä jotain pientä. :)

tiistai 25. syyskuuta 2012

Terve koira on lahja!

Pikainen päivitys ennen töihin menoa.

Startattiin yksi agirata sunnuntaina espoossa. Vettä satoi kokopäivän ja kisat oli tunnin myöhässä aikataulusta. Ei kiva! Itse radasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa.

Loppuvuoden kisa suunnitelmat meni Keikon osalta uusiksi eilisen lääkäri reissun vuoksi. Luulin että selvittäis kevyemmällä rauhotteella. No ei selvitty ja Keiko on nyt  vähän aikaa poissa pelistä. Olin tyhmänä ilmoittanut sen kahteen kokeeseen joihin ei nyt sitten päästä. Pöh! Katsellaan sitten marraskuulle joku koe.

Itse terveystulokset oli hyviä. Silmat peilattiin uudemman kerran ja olivat täysin terveet. Vasemmassa silmässä hiukan arpikudosta ilmeisesti jostain pienestä haavasta. Selkä kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Hieno homma!

Lopuksi putsattiin vielä hampaat. Kyllä nyt kelpaa taas kelpien nauraa! Terve koira on lahja jota parempaa ei voi saada! :)

(c) Susanna Uusitupa-Kärppä

maanantai 17. syyskuuta 2012

I think I've finally had enough, I think I maybe think too much!

Syksy yllätti taas tulollaan. Ehkä hiukan masensikin... Ollaan lepäilty tai siis pojat on mä oon tehnyt kovasti töitä. Syksy on saanut miettimään missä mennään ja miksi.

Harmittaa ettei olla yhtään lähempänä tämän vuoden suurinta tavotetta kesän jälkeen kuin vuoden alussakaan. Monet kerrat olen sanonut että nyt luovutan tai ainakin pidän vuosisadan pituisen toko tauon. Mutta en mä oikeen osaa antaa tän suhteen nyt periksi.

Tänään palattiin tokon pariin. Tehtiin kaikki liikkeet paitsi hyppynouto. Muuten kaikki ookoo mutta tunnari on nyt ihan hajalla TAAS. Keiko ei tee ollenkaan töitä hakee vaan noutona kapulaa kapulan perään. Ruudussa nyt sitten varastaa sivulle.. Loistavaa.. Joka ikinen virhekö mun täytyy ensin kokea ja korjata ennenkuin onnistutaan? Välillä tuntuu että miksi mä edes vaivaudun harrastamaan noinkin karmivaa lajia kuin toko?! Ehkä koska olen täys pöljä ilmoitin Keikon myös kokeeseen..

Keesi treenas ennen Keikoa ja pelottavaa että se osaa jo paljon. Kohtahan mä joudun senkin kanssa menemään kisaamaan saanpahan hakata päätä seinään oikeen tuplasti. ;D

Keesi on viimeaikoina muutenkin väläytellyt. Viime perjantaina tyyppi pujotteli täyspitkät suorat kepit ja osas päälle juoksut sekä välistä vedot.

Onkohan olemassa joku kirjoittamton laki että kun toisen koiran kanssa menee hyvin ja edistyy toinen jumittuu paikalleen?

Kuvat otettu D-kelpieiden tapaamista. Oli huirjan kiva viikonloppu kiitos kaikille! :) Kaikki kuvat (c) Susanna Uusitupa-Kärppä

maanantai 3. syyskuuta 2012

Kelpiet tahtoo juosta!

Olipas vauhdikas ja vaihteleva viikonloppu.

Perjantaina treenattiin tuttuun tapaan agia. Keesin kepit edistyy ihan mukavaa tahtia mutta mun mielestä liian hitaasti. ;D Rataa pikkumusta tekee jo varsin mallikkaasti ja asenne alkaa olla sitä mitä haluan. Keesi on nykyään enemmän tekemässä ja vähemmän sähläämässä. Keikon kanssa sujuu kertakerralta paremmin ja ois kiva käydä koittamassa taas kisojakin mutta kun tuntuu ettei aika riitä.

Lauantaina suunnattiin Valkeakoskelle kisaamaan Mian kanssa. Keiko oli ihan pöpi ja tulosta ei tälläkään kertaa saatu. Suurin osa virheistä oli ihan uusia ja hyvin epä keikomaisia. Musta tuntuu että ollaan kisattu nyt hiukka liian tiheään tahtiin ja laiskoteltu palauttelevissa. Se sitten kostautui. Kokeessa oli kuitenkin paljon hyvääkin. Ohjaajana olen varsin tyytyväinen itseeni. Ohjasin koiraa rauhassa, en lannistunut nollista ja meillä oli mukavaa. Pisteet ei aina kerro ihan koko totuutta kokeen kulusta. Keiko paransi montaa juttua edellisestä kokeesta ja oli iloinen itsensä. Jokainen liike me ihan varmasti osataan ja kyllä ne osaamiset joskus osuu samaan kokeeseen. Tuomarina toimi Pernilla Tallberg tiukka mutta oikeudenmukainen tuomari.

Paikalla istuminen 10
Paikalla makuu 10
Seuruu 7,5: Hidas osuus taas huono.
Z:ta 6: M-I-S Maahan menoon kaksi käskyä mun käsky siinä huono. Kiva että istuminen onnistu kun se on aina aikaisemmin kokeessa kussut.. Seuruu musta ihan hyvä ja pysyin mielestäni linjoilla hyvin.
Luoksetulo 6: Ei lähtenyt ekalla käskyllä. Outoa. Stopit ihan hyvät varsinkin maahan.
Ruutu 5: Merkkiä ei nähnyt  mutta sain sen silti oikeaan kohtaan pysähtymään... Meni pitkäksi mutta sain nätisti korjattua. Varasti liikkurin käskystä seuraamaan???! Ei ole ikinä moista tehnyt..
Ohjattu nouto 0: Sama merkki ongelma.. Ei vaan nurtsilla nää merkkiä jos se on punainen tai punertava.. Sain kuitenkin ympyrään ja lähti nätisti oikealle nosti jonka jälkeen ihan ihmeellisesti meni keskikapulalle kapula suussa.. Vasta kolmannella tai neljännellä käskyllä sain tuomaan.. Hyvin outoa...
Hyppynouto 10
Tunnari 0: Ei nehnyt ollenkaan töitä nosti vaan.. Pöljä..
Kaukot 0: Melkeen kaikkiin tuplat..




Sunnuntaina oli vuorossa viestiä ja esineitä. Esineet oli haihtunut Kelpien päästä totaalisesti.. Viestillä molemmat Kelpiet olivat ihan mahtavia. Ne vaan niin rakastaa juosta! Keiko on totaalisen keskittynyt ja itsevarma viestillä vaikkei sitä edes niin paljoa ole tehty.  Kaveri ottaa juoksemisen niin vakavasti että on varsin huvittava näky totisena odottamassa omaa vuoroaan pinkaista matkaan. Mä olin tosi iloisesti yllättynyt että Ready juoksi hienosti myös mun päähän ja pysyi mun lapasessa ihan kivasti. :)

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Sipuli erkkari!

Tänään kaivarissa oli kääpiökoirien erkoisnäyttely. Tuomarin muutoksen vuoksi koiria oli jäänyt jonkin verran pois. Tuomarina siis Rainer Vuorinen.

Mä sain kunnian esittää Keesin kaverin Helmi pennun sen näyttelyuran avauksessa. Muutamia kertoja oltiin ehditty treenata ja Helmi esiintyi musta kivasti vaikka mä kehuin sitä normaalia vähemmän.. Hassua miten keskittymiseltään ei vaan muista. :D 

Helmi seisoo.


Keesi esiintyi ihan kivasti vaikka ravin eteen sain taas vähän taistella. Pöydällä oli hyvin ja seisominen sujui.

"Hyvä koko & pään mittasuhteet. Upea purenta. Kauniit korvat. Kauluria ja rintaröyhelöä saisi olla enemmän. Hyvä karva. Vapaat liikkeet."

ERI SA VAK1 PU1 VSP

Aika hienoa! Mun pikku Keesi erkkarin vsp! :)






Kuvista kiitos Sonjalle!

tiistai 21. elokuuta 2012

Tokoilu kasvattaa erityisesti ohjaajan pettymyksensietokykyä, sekä opettaa kehittämään keinoja selviytyä pettymyksistä!

Otsikko mun fb seinältä kopioitu. Eräs tuttuni kirjoitti sen sinne kun kerroin kokeen jälkeen kuinka pettynyt olen. Kiitos siitä lause sai mut hymyilemään! :)

Sunnuntaina oli nimittäin vuorossa  EVL koe numero 4. Mun järkytys oli taas suuri kun näin kehän.. Tiesin kyllä että kyseessä on ravirata mutta mielessäni olin kuvitellut jotain vermon tyyppistä. Kehä oli siinä hiekalla missä ne hepat juoksee ja ne samaiset hepat sattuivat just laiduntamaan radan keskellä ihan kehän vieressä! Kehä oli melkoisen kapea mutta vain päädyistä oli mahdollista mennä kehästä ulos. Heposten kakat oli kyllä kehästä siivottu pois mutta kyllähän ne siinä varmasti tuoksui koirien mielestä varsin ihanalle. Keikoa ei hajut tai hepat haitanneet mutta kun paikalla oli Keikon arkkiviholliset ötökät aavistelin ongelmia..

Istuminen 0: Keiko vihaa ötököitä niitä kun ei sais napsia kun ne pistää mutta ei silti voi olla napsimasta.. Videolla näkyy kun napsii ja pää pyörii jonka jälkeen käy maahan.. Huoh..
Makuu 8: Kokeessa oli yksi mies ohjaaja jolla aika kovat käskyt sen koira ei mennyt ekalla maahan ja toinen sen käsky oli tosi kova ääninen.. Keiko kesti ensimmäisen toisesta meni maahan ja ilme oli "sori mamma mutta täällä karjutaa..en kestä.. "  Joo en ihmettele että meni kun ei tuollaista olla treenattu.. Mistäköhän sitä löytäis oikeen moreä äänisen miehen meidän treeneihin.. Makuussa kärsivän näköinen ja heilutteli korvia kun ne pirun ötökät..
Hyppynouto 10: Perus Keikoa ja jopa hyvä sivulletulo.
Tunnari 7: Mä olin ihan varma että väärän tuo kun oli eka jota haisteli. Tyhmä minä! Koska mä opin että tuo koira lukee mua kuin avointa kirjaa. Aisti ihan varmana mun pahat ajutekset ja tuli epävarmaksi palautuksessa toi vinoon. Mulle tuli kiire kattomaan oliko mukamas oma ja tumpeloin kapulan maahan ja kumartelin sitä sitten sieltä Keiko meni sekaisin tästä kaikesta mun torveilusta ja teki aika mielenkiintoisen perusasennon.. (näkyy videolla) Voisko siihen koiraan vaikka joskus luottaa?!
Kaukot 5: Eka vaihto vajaa ja pari tupla käskyä. S-I vaihdossa liikkui..
Ruutu 8: Merkki hyvä. Lähetyksessä meni luoksetulon merkeille mutta hienosti korjas käskystä. Seuraamisessa ennakoi pysähdystä.
Z:ta 7: S-I-M. Istuminen jäi tekemässä. Multa ruma käsky maahan menoon.. HYI mua.. lopussa jätätti..
Ohjattu 8,5: Arvoin oikean. Hyvä merkki ja nouto. Palautus ja sivulle huono.
Seuraaminen 7: Aika perus Keikoa. Ei mikään paras seuruu mutta ihan ok. Paitsi hidas osuus meni huonosti ja annoin lisäkäskyjä kun kelpie nukkui.. Juoksu oli parasta tässä.. Keiko on ihan hassu kun se heiluttaa häntää aina seuraamisessa. :D
Luoksetulo 9: Tuli normaalia hitaampaampaa. Stopit hyvät. Lopussa laiskottelee..

EVL3 pisteitä 222,5 





En ole pettynyt Keikoon enkä itseeni vaan siihen että ollaan korjattu ja treenattu kun hullut eikä onnistumista vielään tullut.. No näköjään treeni ei ole ollut riittävää, nyt lisää treeniä ja kohti uusia pettymyksiä..

Muoks.. Unohtu kertoa että jos kaikki menee kuten toivotaan saattaa mailmaan putkahtaa pieniä söpöjä kelpie lapsia.. :)  Kennel Ahmakulman blogi

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Vielä jatketaan!

Keikon kolmannen Sertin metsästystä nimittäin. Eilen oli hyvä yritys Raisiossa. Tuloksena kuitenkin että vielä saadaan kiertää.. ;D

Kelpejä oli ilmoitettu 20kpl. 2 pentua, 8 urosta ja 10 narttua.  Mun mielestä aika hurja määrä ihan tavalliseen kaikkienrotujen näyttelyyn. Tuomarina Peter Harsanyi josta mulla ei mitään pahaa sanottavaa. Arvosteli pitkään ja hartaasti. Perusteli valintansa ja kävi itse kertomassa miksi koira sai mitä sai. Jos kyseinen tuomari osuu kohdalle niin suosittelen ehdottomasti!

Mia esitti Keikon avo uroksia neljä. Keiko esiintyi hienosti. Edelleenkään se ei ole mikään kehäkettu mutta silti Keikolle isot pisteet positiivisemmasta asenteesta kokotouhua kohtaan. :D

"Big size, but the type is well. Exc head type. Good expression. Correct neck. Good forn and musculature. Exc bones. Correct angulations. Medium chest. Good hair quality. Good presentation."

AVO ERI AVK 2

Sa jäi saamatta koon vuoksi ja pahoitteli kun on muuten niin hyvä ja oikea rotutyyppi.

Keikon näyttelyt tän vuoden osalta varmaankin tässä. Mitään sopivia ei ole oikeen jäljellä tälle vuodelle joten jatketaan ensi vuonna sitten viimeisen metsästystä. Kyllä se sieltä tulee sitten kun sen aika on :)




lauantai 4. elokuuta 2012

Kolmen maan muotovalio ja EVL:llää!

Viime sunnuntaina Skipi porukalla pikavisiitti Viroon. Keesin olin ilmoittanut avoimeen kun valiovahvistus ei ehtinyt tulla ennen ilmoa. Oli tosi kuuma päivä. Keesi esiintyi kivasti ja tälläkertaa myös viitsi ravata ihan suht kauniisti. Skipejä oli ilmoitettu kolme. Miian Edi ja Jeppe sekä Keesi. Loppu tuloksena saatiin lähteä kotimatkalle kolmen uuden valion kanssa.

Keesi, Jeppe ja Edi (c) Miia. L


(c) Miia L.
Arvostelua en jaksa mennä etsimään mutta kaikki oikeat asiat siinä luki ja Keesi AVO ERI PU1 SERT VSP.Keesi nykyään siis FI MVA RU MVA EE MVA Intopiukan Qing Coros. Tosin tietenkin Venäjän ja Viron pitää ensin vahvistaa nuo tittelit. Ihan hienosti Keesillä kuiten ikää vasta 2v 3kk.

Kotia kohti! (c) Miia L

Keesi, Edi ja Jeppe (c) Miia L.



Keiko lomaili koko viikonlopun mun iskän perheen luona mökillä. Sillä oli ollut hurjan hauskaa ja oli ollut kuulemma oikeen kiltti. Keiko oli käynyt katsomassa lampaita, juoksulenkillä, panssarimuseoonkin oli päässyt mukaan! :D Enimmäkseen sen aika kuitenkin kului uiden ja juosten pihalla. Mä sain noottia että ensikerralla Keikolle pitää pakata enemmän ruokaa mukaan kun se oli nälkäinen.  Laihalta kaveri palattuaan näyttikin en ihan ollut ottanut huomioon kuinka paljon se siellä liikkuu..


Tänään oli Keikon kolmannen EVL kokeen aika. Matkattiin Sonja & Piinan kera Lahteen. Tuomarina kokeessa Ossi Harjula. Mä olen ollut tuolla Löytyllä ennenkin kokeessa ja en ole pohjan suuri fani. Alusta siis hiekan ja nurmituppojen sekoitusta. Tällä kertaa kehä oli myös pieni ja merkkejä tuntui olevan jokapuolella. Meille vielä vähän turhan haastavat olosuhteet ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen vaikka muutama asia jäikin harmittamaan.

Mä toivoin että saisin numero kakkosen ja sainkin mutta en sitä että joutuisin ekana kehään Ykkös koira oli siis poissa. :D  Paikallaoloissa Keiko siis reunimmainen koira ja Piina vieressä. Hyvä niin koska toisessa päässä alkoivat koirat tapella ennenkuin ehdittiin edes istumisessa piiloon. Mä en tahdo ajatella mitä ois käynyt jos Keiko ois ollut näiden tappelevien koirien vieressä vaikka ne olivatkin narttuja. Hienosti Keiko kuitenkin istui ja malttoi pysyä poissa ongelmista vaikka ilme oli "Pitäisiköhän minun mennä erotuomariksi!?" Istuminen uusittiin ja alun hässäkkä ikävästi vaikutti Piinaan ja heiltä nollaantui molemmat paikalla olot. :(

Liikeet kahdessa osassa ruudusta poikki.

Istuminen 10
Makuu 10
Seuraaminen 8: Ihan ok työtä. Keiko aavistuksen löysän oloinen.
Z:ta 5: Meni istumisessa maahan. Mun antama vihje ehkä turhan vahva? Sekosin itse ja kävelin värään suuntaan viimeisen pätkän.. Hups.. Ei mua yhtään taas jännittänyt ;D
Luoksetulo 8:Musta ihan hyvät stopit varsinkin maahan meno. Väljä eteentulo ja vinoon sivulle..
Ruutu 0: Merkkas hienosti ruudun vihjeestä. Merkillä merkkasi kehänauhaa pitäneen jonkun valkoisen jutun. Itse hätäilin enkä pyytänyt merkkaamaan uudestaan. Ei löytänyt merkille lopuksi sitten ollenkaan. Merkki oli kyllä aika vaikeassa paikkaa ruohotuppojen joukossa.. Harmittaa kun ruutu ei ole vielä kertaakaan evl:llässä onnistunut..

Ohjattu 9: Itse olin lähetyksessä epävarma ja merkille meno huono. Keiko aisti mun epävarmuuden ja heti käytti tilaisuuden hyväksi ja kääntyi vasempaa kapulaa kohti merkillä.. Tällä kertaa keiko oli oikeassa ja haki hienosti vasemman luvan kanssa mutta en silti pidä tuosta sen "kyllä MINÄ tiedän" asenteesta.. Palautus oikeen kaunis ja suora! :) Sivulle hiukan vino..
Metalli 8: Kynnet osu mennessä esteeseen muuten ihan perus Keikoa.
Tunnari 0: Voi harmitus! Hienosti vastas vinkkeihin ja laski vierettä sekä meni maltillisesti kapuloille. Sitten kehän vieressä ölisi ja haukkui koira. Keiko haisteli kahta ekaa kapulaa ja nosti reunasta jäi hetkeksi katselemaan mölisevää koiraa ja palasi äkkiä mun luo. Mä en keksi mitään muuta syytä tähän kuin sen että alun tappelu vaikutti kuitenkin Keikoon ja sillä meni siitä mölisevästä koirasta ajatuskatki ja jäi miettimään että taasko tapellaan.. Keiko ei tavallisesti ota painetta möykkäävistä koirista mutta jos jossain tapellaan on se tavallista kyttäävämpi tuleeko joku päälle.. Tää jäi harmittamaan kun kokokesän olen saanut käteen oikean kapulan. Toistoja on paljon alla ja on  treenattu tunnaria vaikeissakin olosuhteissa..
Kaukot 6½.: Kaikki vaihdot ekalla Jee! Mä en tainnut jättää Keikoa ihan oikeaan kohtaan kun tuomarin mukaan liikkui TOSI paljon ja me ei Sonjan kanssa mitään sellaista huomattu.. Liikkui se vähän mutta ei musta noin paljoa. Mä olen tähän kuitenkin tyytyväinen.

Hyvä kokemus varsinkin mulle tämä koe. Ei tuntunu enää mailmanlopulta vaikka virheitä tuli osasin nollata pääni paljon paremmin kuin viimeksi. Keiko ei ollut parhaimmassa vireessä mutta teki ja yritti mikä tärkeintä. :) Nyt treeniä kaksi viikkoa ja kohti uutta koetta.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Lomaa odotellessa!

Blogin päivittämis motivaatio on jotenkin tosi hukassa. Jonkinlaista koostetta olen aloittanut kirjoittamaan jo moneen kertaan ja aina kuitenkin jättänyt julkaisematta.. Me odotellaan jo kovasti mun lyhyttä lomaa.Ollaan ryhdistäydytty sekä agin että tokon treenaamisessa.

Keikolle olen saanut muutamia koepaikkoja ja nyt on yritetty saada kokonaisuutta kasaan. Harmi vaan että liikkeet tuntuu vaan hajoavan.. Edistystä on tapahtunut kaukoissa, Z:tassa ja erityisesti tunnarissa. Meidän bravuri liikkeet taas tuntuu menneen piloille. Mitä ihmeellisimpiä virheitä on esiintynyt. Milloin ei löydä ruutua, merkkiä tai lähtee ohjatussa ihan minne haluaa. Luoksarissa stopit venyy. Toivottvasti saadaan liikkeet edes kisa kuntoon ennen ekaa koitosta.

Keesin tokoilusta mun omat fiilikset heittelee paljon. Välillä tuntuu että se on pian koe valmis välillä taas olen varma ettei siitä ikinä mitään tokokoiraa tule. Keesi ei kuitenkaan ole mitään väärää tehnyt vaan mun oma usko ja luottamus pikkukoiraan ja omaan osaamiseen on välillä ihan hukassa. Tosi surullista kun kaveri on kuitenkin ihan lupaava ja taitava.

Agia ollaan treenailtu perjantaisin Sonja kanssa. Keikon kanssa alkaa löytyä yhteinen sävel ja mä alan vidoin löytää omaa tyyliä miten ohjata ja mikä sopii Keikolle.. Hassua kun oikeastihan me ollaan vieläkin agi tauolla.. :D

Keesi on ahertanut Keppien parissa. Vaikka mä olenkin aina vannonut ohjureiden nimeen ollaan Sonjan ehdotuksesta treenattu vinoilla ja ne tuntuu sopivan Keesille hyvin. Hurjaa edistystä on tapahtunut ihan muutamien treeni kertojen jälkeen. Keinua Keesi kammoaa vieläkin ja sen kanssa on nyt vaan maltettava edetä hitaasti..

(c) Miia L "Pois alta täältä tulee hurrrja keikei!"

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Hassu Keesi ja outo Keiko!

Olin ilmoittanut molemmat Karjaa KV näyttelyyn. Löydettiin perille vain yhden ylimääräisen uukkarin jälkeen. Musta alkaa siis tulla kelpo kuski! :D

Keesi oli ekaa kertaa valioissa. Tänään ei oikeen sujunut. Namit oli liian hyviä joten ei maltettu seisoa ja liikkuakkaan ei voinut kun piti haistella tai muuten vaan koikkelehtia miten sattuu. Hassu Keesi. Pitää varmaan vidoin ottaa ihan asiakseen opettaa näyttely ravi. (Miten musta tuntuu että olen kirjoittanut noin joskus ennenkin..?)

Tuomari oli vaihtui Irlantilaisesta suomalaiseen Tanya Ahlman-Stockmariin.

"Hyvän kokoinen uros. Neliömäiset rungon mittasuhteet. Hyvä kuono-osa. Silmät voisivat olla tummemmat. Hyvä kaula. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Toivoisin runsaamman kauluksen. Hyvä ryhti seistessä. Liikkeet saisivat olla yhdensuuntaisemmat."

VAL ERI SA VAK2 PU3 


Keikollakin oli tuomari vaihtunut. Tuomarina Walter Schicker Saksasta.

Keikon arvostelu on saksaa.. Jonkin verran saatiin sitä käännettyä ja Kehuja tuli kokonaisuudesta, käytöksestä. Liikkeistä sanoi että liikkuu vaivattomasti. Luisusta lanteesta tuli sanomista taas. Keiko esiintyi hienosti mistä olin erityisen onnellinen. Juoksenteli jopa PU kehässä löysällä remmillä mun edessä! Voitteko kuvitella! Seisoi myös ihan ryhdikkäästi.. Outo Keiko! :D

AVO ERI SA AVK1 PU3 SERT

Tulihan se toinenkin serti. :) Toivotaan että kolmaskin jossain vaiheessa. Sitten olen luvannut Keikolle ettei sen tarvitse näyttää ruskeaa naamaansa näyttelyissä kun ehkä kerran vuoteen.. :D

Keesi seuraava näyttely on varmaan erkkari. Yritetään löytää tuohon ravaamiseen joku järki. Keesillä on kauniit liikkeet kun liikkuu kunnolla joten yritetään jaksaa harjoitella. Keikolle paria näyttelyä olin miettinyt mutta katsotaan jos Mia vaikka lähtis kaveriksi en ehkä yksin jaksa ajella.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Keesi luonnetestissä!

Keesillä oli tänään jännäpäivä kun pääsi testattavaksi Oulunkylään. Tuomareina toimivat Pirjo Ojala-Laine ja Auli Kiminki. Mun mielestä pikkumusta oli aikalailla oma itsensä ja testin tulokset kuvastavat Keesiä osuvasti. Olen tosi ylpeä mun pienestä taistelurotasta jolle mikään ei ole liian suurta tai pelottavaa. :)

Toimintakyky +1 kohtuullinen 
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäys halua 
Puolustushalu +3 kohtuullinen hillitty 
Taisteluhalu +2 kohtuullinen 
Hermorakenne +1 hieman rauhaton 
Temperamentti +3 vilkas 
Kovuus +1 hieman pehmeä 
Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä aavistuksen pidättyväinen
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma 



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kesä puuhia!

Ei ole ollut innostusta päivittää blogia vaikka kaikenlaista on tullut puuhailtua. Yritän muistella menneitä tapahtumia. Treenattu ollaan luvattoman vähän. Motivaatio tokon treenaamiseen on kovassa laskussa kun mihinkään kokeeseen ei mahdu.. :(

Juhannus vietettiin nyt kolmattakertaa Tuorlassa agilitya kisaillen. Mia kisas Keikon kanssa kaksi rataa. Näkyi ettei yhdessä oltu treenattu mutta muuten oikeen hienoa menoa.  Keesi starttas agi uransa kahdella hyllyllä. Keesi oli kummankin radan alussa ihan pihalla mutta alun jälkeen ihan kivaa menoa. Mun omalla jännityksellä oli toki myös osansa alun koomaan. Kepit vaatii hurjasti lisää treeniä. Hyvä mieli kuitenkin jäi Keesin kanssa kisaamisesta ja se pääsee ehkä toistenkin kunhan treenataan esin hiukan lisää.

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina kävästiin Keikon kanssa purinalla kisaamassa kaksi starttia 5 ja 10. Molemmat ihan hyviä ratoja pikku mokilla ja muutamalla suuremmalla kaarroksella.

Mennyt viikonloppu vietettiin Schipperkejen kesäpäivillä. Olipa kiva nähdä paljon pikkumustia ja nauttia rennosta menosta kolmatta kertaa.

Huomenna Keesi menee luonnetestiin ja viikonloppuna on Karjaa KV. Toivottavasti mahduttais nyt johonkin kokeeseen niin treeni intokin palaisi.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

FI MVA Intopiukan Qing Coros

Otsikosta voi päätellä että oltiin tänään näyttelyssä. Niin vaan tuo pikkumusta valioitui kuukauden yli kaksi vuotiaana ekassa näyttelyssä johon ilmoitin 2v synttäreiden jälkeen. :) Oli muuten Keesin kymmenes kotimaan näyttely! :D

Tuomarina Aptuksessa oli Jouko Leiviskä.

"Sopivan kokoinen. Erinomaiset mittasuhteet omaava. Neliömäinen. Hieman pyöreä kallo. Hyvät silmät & ilme. Hyvin kiinnittyneet oikean muotoiset korvat. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Hyvän laatuinen turkki joskin niukka tänään. Liikkuu hyvin takaa hieman leveästi edestä."

ERI SA AVK1 SERT CACIB FI MVA

Samalla aukesi Cacib tili kun PU1 oli veteraani. Ei voi olla kun tyytyväinen. Kuvia ei saatu otettua kun sato ihan kaatamalla. Karjaalla sitten ekaa kertaa Valioihin.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Hulluutta!

Ollaan treenailtu muttei ole jaksanut tänne kaikkia raportoida. Keiko on treenannut tokoa enimmäkseen ohjattua, tunnaria ja eteentuloja. Ohjatussa ollaan sekotettu kelpien päätä vaikeilla treeneillä ja nyt alkaa löytyä korvia ja ohjattavuutta. Edelleen Keiko helposti olettaa asioita. Jatketaan näitä ja jossain vaiheessa sotketaan soppaan vielä ruutu. Tunnari on tehnyt pääaisassa hyvin edelleen kaipaan lisää rauhaa mutta vääriä ei ole nostellut. Eteentulojen/palautusten kanssa olin jo luovuttaa mutta nyt ne taas sujuu kivasti. Kai ne on vaan pakko pitää treeissä mukana kokoajan. Kamalan suuri työ yhden pienen asian ylläpidossa mutta ei auta itku markkinoilla..

Keesi on keskittynyt agilityyn erityisesti keppeihin kun joku hullu aikoo kisata sen kanssa juhannuksena.. Hulluutta! Kauhun sekaisin tuntein odotan juhannusta. Ihan varmasti tulee ikimuistoinen juhannus :D Keikon lupasin Mialle kisakaveriksi juhannukseksi.


Kuvista kiitos Marille!


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Hyvää mieltä!

Todellinen treenamisen ilo on löytynyt oikeen kunnolla. Kokoajan musta on ollut ihan kiva treenata mutta nyt tuntuu taas siltä miltä pitääkin. Eli nautin treeneistä täysillä. Hämmästyn kuinka taitavia koirat on ja onhan ne ollut kokoajan mutta mä olen ollut sille ihan sokea koska mulla on ollut kokoajan mielessä vaan se mihin treenaamalla pyritään eli kisat. Kova kiire tavoitteisiin haittaa treenaamista ja niihin pääsemistä. Joskus on niin vaikea muistaa että treenaminen on se juttu ei kisat tai kokeet.

Perjaintaina käytiin pitkästä aikaa aksaamassa. Agi on ollut tauolla monestakin syystä mutta suurimmat syyt kuitenkin mun oma motivaatio ja Keikon tukkosuus. Keikon lihakset alkaa olla jo paljon paremmassa kunnossa joten uskallettiin mennä. Ja kyllä kannatti! Molemmat koirat oli ihan super hyviä! Keesi varsinkin oli oikea ylläri! Kaveri kipitteli kovaa ja kaikenlisäksi se oli ihan kuulolla! Kepit myös sujui aika kivasti! Keikokin oikeen pätevänä ja meillä oli jopa ihan yhteinen sävel. :)


Tokoa treenattiin tänään. Keikolle Ruutu ja ohjattua. Hyviä juttuja nousi esiin ja päästiin niitä korjaamaan. Keesi tokoili myös. Taitava pikkukoira. Ei jaksa nyt tarkemmin treenistä selostaa kun olen vaan niin onnellinen kaikesta hyvästä fiiliksestä, oikeanlaisesta asenteesta sekä onnistumisen ilosta! Loppuun hyvän mielen musiikkia! :)


tiistai 29. toukokuuta 2012

Treeniä!

Kävästiin äsken kentällä parin päivän toko tauko kutistuis siis päivään.. hups..

Keiko aloitti seuraamisella ihan lyhyttä ja paljon palkkaa. Käännöksiä myös, kaikki hyviä.  Liikkestä istumista. Nyt huomasin eron miksei istunut kokeissa.. Kun teen istumisen vilkaisen koiraa sivusilmällä ennen käskyä, seisomisessa en sitä tee.. Jatketaan siis näin kun ei sitä vilkaisua huomaa..

Kaukoja piti tehdä Riitan neuvoilla mutta enpä päässyt niitä käyttämään kun kaveri ei jumittanut. :D Ekasta noususta palkka. Sekä istumen että seisominen hyviä. Myös yksi seiso-istu joka vaikein tässä liikkuu aina vähän. En jaksa hinkata sitä pois kuin ei mun tavoite ole 10 kaukot vaan innokkaat ja jumittamattomat kaukot. :) Otin myös virittely sanan käyttöön sitäkin Riitta meille suositteli.

Ruutu samaan suuntaan kun kokeissa eli oikealle. Joopa joo kyllä se sen nyt osasi.. Mä veikkaan että Ruudun ogelmat liittyy kuitenkin jollain tapaa ohjattuun ja että välillä sekoittaa kumpaa tehdään.. Ruutuun otan nyt vieläkin selkeämmän virittely sanan joka eroaa selkeästi ohjatun vastaavasta.. Mä en ole ikinä ollut varsinaisesti  mikään virittely sanojen ja tippien fani mutta kai se on nyt vaan niitä opeteltava käyttämään.. Haluan rakentaa ne niin että ne sanotaan siirtymissä eikä enää perusasennossa..

Luoksarissa oli sitten ongelmaa hiipii, ennakoi, ravaa eikä tule kunnolla eteen. Hinkattiin vaikka kuinka kauan eikä mitään muutosta laitoin sitten tauolle.. Tauon jälkeen teki jo paremmin ja vikat toistot oli jo kivoja.. Keikon eteentulosta tuskin koskaan tulee mitään mahtavaa.  Jännä että eteentulot kaikissa noudoissa on paljon parempia kuin luoksarissa..

Keesi aloitti ihan perusasennoilla ja käännöksillä.. Käännöksiä ollaan tehty tosi vähän ja sen kyllä huomaa.. Lisää treeniä niihin varsinkin täyskäänökseen. Liikkeestä seisomisen on tajunnut ihan parin päivän sisällä ja nyt ekaa kertaa tehtiin kentällä. Hienoja! Teki myös seuruusta ja ne oli parempia kuin takaperin kävellessä.. Toistoja lisää sekä pysymis treeniä niin hyvä tulee.

Paikka makuuta. Hyvin pysyi. Tähän tarvis nyt muita koirakoita jotta näkee mihin tässä pyritään.

Loppuun luoksari joka ihan sairaan hieno! Tähän vois ottaa käskytyksen jo mukaan. :)

Keesin alo liikkeet on aika hyvällä mallilla. Hyppyä ja luoksepäästävyyttä ei olla tehty vielä.


maanantai 28. toukokuuta 2012

Tokoa Askolassa!

Tänään tokoiltiin Askolassa. Onnea Sonja & Piina! jo toinen ykkönen!

Tänään ei ollut meidän päivä. Opin Keikosta kyllä totaali uuden piirteen. Jos hän on jotain päättänyt on aivan sama mitä minä sanon..  Eilen hehkutin kuinka kiva piirre Keikon itsevarmuus kokeessa on. Tänään ei ollut kun tyyppi teki muutaman liikkeen ihan takkiauki.. Ei oltu yhtään samalla fiiliksellä kuin eilen vaan molemmet hommaili kehässä ihan omiaan. Mä en osannut virheiden jälkeen nollata päätä ollenkaan vaan armoton ketutus vaan kasvoi..

Liikkeet oli sekoitettu. En muista muuten miten meni mutta Tunnarilla alkoi ja ruutu oli toka.. Tuomarina Laisi.

Paikalla istuminen: 8 Oli napsinut ötökkää.. huoh..

Paikalla makuu: 8 Oli taas nuollut itseänään tällä kertaa tassua..  Tähän näytyy puuttua..

Seuraaminen: 8 Tuntu ihan hirveältä. Hitaassa edisti juoksussa jätätti..

Z:ta: 7 I-S-M Ei istunut vaan jäi taas seisomaan.. Jotain teen nyt eritavalla kehässä kun osasi ennen koetta tän ihan hyvin..

Luoksari: 8 Hyvät stopit. Vikan pätkän tuli tosi hitaasti ja jäi kauas eteen tulossa..

Ruutu: 0 Ei muistikuvia mitä oikeasti tapahtu ja miksi Toisti melkein saman kun eilen paitsi että tänään ei löytänyt ollenkaan ruutua..

Ohjattu: 0 Hyvin merkille. Lähti hakemaan vasenta vaikka oikea piti hakea. Pysäytin ja näytin rauhassa että oikealle mutta silti lähti taas vasemmalle. Tämä toistui muutamasti kunnes luovutin. Tuhma Keiko. Oli ihan varma että se on vasen ja ei paljon mun ohjeista välittänyt.. Tälläistä ei ole ennen esiintynyt..

Metalli: 9,5: Musta tää ei ollut niin hieno mutta en kyllä muista miksi.

Tunnari: 0 Tämä oli siis ensimmäinen liike. Sain hyvään mielentilaan ennen kehään menoa ja oli jo tunne että hei tämä vois onnistua sittenkin ekana liikkeenä. Hyvä vire kuitenkin katosi kun annoin käskyn.. Täyttä vauhtia kapuloille ja nosti reunimmäisen heti.. huoh.. Maisteli muutamaa muutakin ja lopulta toi oman.. Ihan vähän teki mieli takoa järkeä kelpien päähän.. Tää lopulta tuhosi koko kokeen koska en vaan nollata päätäni ja luopua ärtymyksestäni..

Kaukot: 8,5 Yks tupla..

179,5 pistettä ja ei tulosta.

Muutaman päivän tauko vois olla hyvä ja sitten lisää treeniä.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Ensimmäistä kertaa erikoisvoittajassa!

Tänään aamulla eka EVL kisa Vihdissä. Tuomarina Hannele Pörsti. Ihan ekaksi:  Hurjasti onnea treenikaverit Sonja & Piina ekasta 1-tuloksesta erikoisvoittajassa!

Meille tänään 3-tulos pistein 223. Yhtä pistettä vajaa kakkonen.. Keiko oli ihan mahtavassa vireessä ja teki oman osaamistasonsa mukaisesti. Meille vaikeat liikkeet meni upeasti mutta niissä "helpoissa" tuli sitten mulle muutama jäätyminen joka luultavasti maksoi tänään 1-tuloksen.. Vähän harmittaa oma jäätyminen varsinkin kun yleensä mua ei edes kisaaminen noin paljon jännitä..  Keiko oli vaan niin mahtava ja olen siitä hurjan ylpeä. Sen kanssa on ihana kisata kun on aina kisoissa niin itsevarmaa, ei paineistu mun jännittämisestä ja selvästi nauttii kisaamisesta.

Liikkeet tehtiin kolmessa osassa. Kirjan järjestyksessä muuten mutta Z:ta viimeisessä osiossa ainoana liikkeenä. Oltiin tokassa paikkallaolo ryhmässä ja suoritettiin liikkeet viidentenä.

Paikka istuminen: 10  Sonja kertoi että Keiko oli jossain vaiheessa nuollut itseään kyljestä. Tuomari ei varmaan sitten sitä huomannut.. Pääasia että istui ja pysyi.

Paikka makuu: 10

Seuraaminnen: 9 Tää oli ehdottomasti meidän paras koe seuruu ikinä milloinkaan. Tehtiin yhdessä mä ohjasin koiraa rauhassa, ajattelin mitä teen ja osasin jopa kävellä melko hyvin! Keiko oli innokas ja tarkka! Yksi huonompi vasemmalle käännös jossa vähän törmättiin ja viimeinen täyskäännös seis hitaassa huono.

Luoksetulo: 6 Tässä tapahtui mun eka jäätyminen. Käskin ekassa stopissa maahan. :( Tajusin virheen kyllä heti ja harmitti. Laitoin sitten tokassakin maahan että saatiin jotain pisteitä.. Huono eteen ja sivulletulo tosin mun järkyttyneellä ilmeellä ja huonoilla käskyillä tais olla tässä osaa..  En yhtään tiedä mistä moinen ajatuskatkos.. Tää harmittaa kyllä näin jälkikäteen ihan sairaasti. Molemmat maahan menot oli kyllä hienoja mutta ois varmaan tehnyt ihan hienon seisomisenkin kun tuli hyvää vauhtia eikä ennakoinut..

Ruutu: 0 Yritin nollata luoksarin mogan mielestäni mutta en ihan täysin siinä onnistunut.. Keiko meni hienosti merkille. Ruutuun lähettäessäni katsoin Keikoon enkä ruutuun päin joten lähti taaksepäin kohti luoksarin tötsiä.. Paniikki iski kun näin kuinka lähellä Keiko on ajautua ulos kehästä. Sitten alkoikin järjetön käskyjen kiljuminen.. Jos oisin osannut pysyä rauhallisena ja rauhoittaa käskyt ois Keikon saanut varmasti ohjattua ruutuun ilman liikoja käskyjä.. Tehtiin liikeloppuun asti ja kun mun paniikki kiljuminen loppui löysi Keikoin ruutuun.. Seuraamaan tulo hyvä.

Toisessa osassa.

Ohjattu nouto: 8 Vasen haettiin. Ois mielellään jättänyt merkin tekemättä mutta pysähtyi sinne kuitenkin kun käskin. Kiltti K! Varmasti lähti merkiltä ja hyvällä vauhdilla molempiin suuntiin. Nosto muistaakseni myös hyvä.. Palutus Keikoksi oikeen hyvä. Sivulle tulo tosi huono ja siitä varmasti suurimmat piste menetykset. Mä olin tähän itse oikeen tyytyväinen.

Metalli: 9 Aavistuksen vino palautus mutta hieno sivulletulo. Kapula jäi muuten pysyyn ja mun irvistys tässä kohtaa ois ollut varmasti valokuvan arvoinen! :D Ei olla ikinä treenattu noin mutta Keikoa se ei haitannut.

Tunnari: 10 Hienosti rauhoittu vihjeistä! Teki varmaa työtä ja nosti oman heti kun osui kolmantena kohdalle. Palautus ja sivulle tulo ok. Aika huisia. Meidän ongelmaisin liike tällähetkellä ja Keiko näytti että kyllä mä osaan kun tahdon! :)

Kaukot: 5 Jäi vähän löysän oloisesti. Muita katsellessani huomasin että eka vaihto on seiso. Meille liikkuri kuitenkin  näytti istu tai sitten mä olin niin sekaisin että näin harhoja..???  Tästä taas sain paniikin aikaan ja suurin osa mun käskyistä epävarmoja ja rauhattomia.. Jouduin sanomaan tuplia ja myös sivulle nousuun tupla joskin senkin voin laittaa omaan piikkiin kun käsky ihan kumma.. Vaihdoit jotka teki ekalla oli ihan hyviä joten malttia ja rauhaa tähän liikkeeseen lisää...

Viimeinen osa

Z:ta: 7 Järkkä oli S-I-M. Istuminen meni seisomiseksi. Siinä hiukka huono käsky.. Muuten ihan ok tämä. Linjat oisin voinut ohjata tarkemmin..


Ihan hyvä koe ekaksi. Keiko teki hyvin mulle jäi paljon parannettavaa! :D

torstai 17. toukokuuta 2012

Hyvät naiset ja herrat minä olen Keiko kelpie ja nyt arvomme seuraavat kapulat!

Aamulla suunnattiin malminkartanoon tokoilemaan Sonjan kanssa.

Keiko teki toisena. Ja voi kiesus mitkä treenit.. Mitään ei osattu tai ainakaan viitsitty kuunnella. Hauskaa että näin kokeen alla liikkeet hajoa ihan käsiin.. Ja ihan vaan sen takia että mun on niin kovin vaikea käsittää että mun koira on liian innoissaan. Ohjaaja lyö siis lisää pökköä pesään vaikka kelpi on jo ilmiliekeissä. Innostaa ja höösää vaikka kaverin turkis on repeämis pisteessä. Hienoa työtä tosiaan..

Virittelin hetken ja sitten tunnari.. Täyttä päätä kapuloille "haisteli" KAIKKI muut paitsi oman. Arpoi niistä sitten jonkun ja kipitteli takasin. Tokalla toi hyvin oman. Valmistelevat ei näemmä vieläkään saa tota laskemaan. Vaan edelleen menee asenteella "hyvät naiset ja herrat minä olen Keiko kelpie ja arvon seuraavan kapulan" Tunnarin jälkeen rauhallisesti kehuminen on saanut uudet mittasuhteet koska mä en voi kohta enää puhua kun se on kelpiestä liian siistiä. Ehkäpä opettelen viittomakieltä tai morsetusta.. Muutama oman etsiminen nurmikosta tehtiin myös mä en nähnyt kyllä merkittävää aivotoimintaa näissäkään.. Ens kerralla sit toteaa Keiko.

Zeta: i-s-m. Ekalla istumisella meni puoliksi maahan korjasin ja otettiin uudestaan jonka jälkeen hieno. Mun oma käsky ekassa oli kyllä aika painokas joten siitäkin voi johtua tuo eka virhe..

Ohjatussa merkki ok. Lähti keskelle mulla kesti ja kesti (Niin kuin aina, hidas mikä hidas) pysäyttäminen ja pysähty just ennen keskikapulaa. Jonka jäkeen uus käsky ja voi jukra miten upeesti korjas. Ei epäillyt yhtään! Ehdottomasti päivänparas ja koko treenin pelastus!

Kaukoissa vaan eka vaihto m-s. Oli hieno ja siitä palkka ja jätettiin siihen. Päivän toinen onnistuminen.

Ruutu on yleensä aina Keikon paras liike mutta ei tänään. Ensin oli merkki häviksissä kun sinkoili vaan miten sattuu.. Vihdoin kun merkki löyty oli sitä mieltä että mää muuten makaan täällä.. Huoh.. Lopulta kun pääsin lähettämään ruutuun oli ruutukin hukassa ei löytänyt millään.. Tsiisus.. Loppuun yksi onnistunut kuitenkin..

Sitten siihen höösäämisen. On ilmeisesti jätetty liian matalavire ongelmat taaksemme. Hienoa että Keiko on innoissaan mutta nyt mun on opeteltava ohjaamaan rauhallisesti. Liikkeiden välissä selkeät kehut ja heti käsky tähän tai sivulle muuten tuo bilettää omaa erinomaisuuttaan loputtomasti.  Ylimääräinen höpöttäminen siirtymissä ehdottoman kiellettyä.

Toin Keikon kotiin ja lähdettiin Keesin kanssa Tuomarinkartanoon pentunäyttelyyn katsomaan sen lapsia. Hienoja Skipin alkuja kaikki kolme paikalla ollut. Kaikki tais saada KP.:t ja Keesin poika Obi oli myös VSP! Mä pääsin sen kanssa pyörähtämään kehässä. Meidän yhteistyötä ei voinut ihan saumattomaksi sanoa mutta hienosti kaveri ihan vieraan tädin kanssa suostu esiintymään. :)

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tapaamassa ruskeaa sukua!

Eilen nähtiin n. 25 Keikon sukulaista Didaktic`s treffeillä Kana-areenalla. Ihania Koiria.:) Treenailtiin myös pikkasen Agia ja tokoa.

Keikon agit ihan ok. Mulla vaan mennyt hiukan maku koko touhuun kun en vieläkään osaa suunnitella ohjauksia meille sopiviksi ja sujuviksi. Mars satulinnaan siis..

Tokoissa paikalla olot, ruutu ja seuraaminen hyviä.  Hyppynoudossa varasti muutamasti liikkurin käskystä. Nykiihän se mutta ei oo ennen tätä kertaa varastanut. Heitin kapulan aika lähelle ja auttoi selvästi kun palautus hyvä.. Ohjatuttu oli vaikea kapulat oli tosi lähellä merkkiä johtuen siitä että halli oli hyvin kapea.. Jälkiviisautena se ettei olis pitänyt tehdä ollenkaan tuolla ohjattua kun aivan liian vaikea harkka meille vielä.. Ei mennyt merkille siis ja sitä sitten hinkkailtiin hetkinen. Kerran haki vasemman joka ihan hieno ja palautus hieno ja suora! Tunnarissa toi eka väärän.. Toisella kertaa oma mutta epävarmuus nosti taas päätään ja halusi palauttaa liikkurille.. Keiko ei ilmeisesti vieläkään laske vihjeistä virettään itse.. pöh..

Keesi teki yhden ihan sairaan hyvän seuruun! Ja leikki kun heikkopäinen! :)


Mukava päivä! Kiitos kaikille mukana olleille ja tietty Susalle järjestämisestä! Erityis kiitokset mahtavalle matkaseuralle Mia,Tarja ja Aarre + loput karvakasat! :D

(c) Susanna

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Pahamieli & näyttely tuloksia!

Tänään oli päivä jota mä olin odottanut innolla kaksi viikkoa. Harmi vaan että se meni meiltä ihan ohi. Mä en ollut herännyt herätys kelloon ja ei ehditty tokokokeeseen kirkkonummelle. :`/  Siirtyy EVL startti toiseen kertaan. Harmittaa ihan sairaasti enkä viitsi asiaa enempää miettiä kun tulee vaan pahamieli.

Eilen näyteltiin molempien koirien voimin Harjavallassa.

Keikolle ERI AVK 3 tälläisellä arvostelulla

"Hyvä koko, mittasuhteet, kunto, temperamentti. Tyypillinen pää. Oikea purenta ja kaula. Hyvät kulmaukset. Hyvä liike ja käsittely"

Tuomarina: Miodrag Vretenicic Montenegro

Ihan tyytyväinen olin Keikon tulokseen muuten mutta harmittaa kun sitä on niin vaikea saada esiintymään. Jatkossa pyrin ilmoittamaan vaan näyttelyihin johon Mia pääsee esittämään kun mun kanssa seisoo aina ihan kasassa.. Keikon veli onneksi pokkasi sertin ja valioitui! Onnittelut heille! :)



Keesille ERI SA AVK 1 PU1 SERT VSP 


"Erinomainen uros. Kompakti. Erinomainen ylälinja. Erinomainen pää ja ilme. Korkea hännänkiinnitys. Riittävät kulmaukset ja tasapainoinen. Laadukas turkki. Erinomaiset liikkeet ja esiintyminen."
  
Tuomarina:: Valentina Ivanicheva Venäjä

  
Keesi esiintyi tavalliseen tapaansa innokkaasti. Liikkeessä jouduttiin taas vähän hakemaan oikeaa rytmiä mutta liikkui hyvin silloin kun mä muistin miten sen kanssa pitikään mennä. 

Keesiltä puuttui sit enää yksi serti ja muutama päivä ikää.. ;D

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappu tokoa!

Ollaan tokoiltu ahkerasti kaikkia treenejä en ole jaksanut kirjoittaa. Kohta se koe on! Mitä lähemmäksi koe päivää tullaan sitä vähemmän jaksan odottaa! Vaikkei ollakkaan ihan 100% valmiita on ihan mahtavaa päästä kisaamaan. Ehkäpä se hyvä fiilis tulee juurikin siitä että mitään paineita ei ole.

Tämän päivän treenit meni hyvin. Tunnari ja Ruutu tosi hyviä. Ohjattua vietiin taas hurjasti parempaan suuntaan. Keiko rupesi oikeen kunnolla miettimään ja kuuntelemaan mun ohjeita.

Pikkukoira tokoili myös muutamat seuruut ja parit istumaan jätöt. Naurattaa seuruuttaa kääpiötä kun se on niin tohkeissaan luulee varmaan olevansa aika isokin koira! ;D

Kuvista kiitos Sonjalle!

 
Keesi seuraa




"Vähän" ulkokierteinen kontakti :D


Keiko ruutuilee!

Haaste!


 Sain haasteen Mialta.


Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).


1. Kevään ensimmäinen kävely kuivalla asfaltilla.

2. Väsyneet ja tyytyväiset koirat treenien/lenkin jälkeen.

3. Keikon ilo ensi lumesta ja kesän ekasta uinnista.

4. Keesin käpertyminen jalkoihin telkkaa katsellessa.

5. Kesäreissut ja kisamatkat siskon kanssa.

6. Uuden mukavan lenkki reitin löytäminen.

7. Herätä arki aamuna ajoissa ja lähteä töihin ilman kiirettä.

8. Tunne kun tietää tehneen parhaansa ja tuloksella ei ole niin väliä.

9. Herätä aamulla mukavaan puhelin soittoon.

10. Kesäloman ensimmäinen päivä.

Haastan Nean, Marin, Ennin, Jannin ja Novan.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Taitava Keiko!

Tuon eilisen vuodatuksen takia unohdin kirjoittaa eilisistä tokoista.

Sonjan kanssa taas meidän lähikentällä. Otin vain Keikon kun halusin keskittyä kunnolla vain siihen.

Istuminen: Keiko oli tyttöjen välissä. Hohto makasi ja Piina istui. Oltiin varmaan minuutti piilossa ja hyvin se siellä istuskeli tosin on aina paikallaolo liikkeissä ihan maansa myynen näköinen..

Z:ta: En muista järjestystä enää oisko ollut s-i-m?? Jokatapauksessa teki hyvin ja mä osasin aika kivasti keskittyä samaan aikaan koiraan,käskyttämiseen ja muistin jopa kulmissa kääntyä kunnolla.

Tunnari: Ei lähtenyt ekalla käskyllä etsimään mutta muuten hyvä. Jee se ei olekkaan rikki!

Ohjattu: Kokeenomaisesti ja voi oikeesti miten hieno! Meni tosi varmana merkille! Olin ihan varma että menee ohi kun niin kovaa sinne lähti! Nouto ja palautukset hyviä. Hyvä K!

Loppuun seuraamista käskytettynä: Tähänkin olin hurjan tyytyväinen ja Sonjakin sanoi ettei ole nähnyt Keikolta ikinä noin hienoa seuruuta! :) Itse voisin täykkäreissä kääntyä hieman hillitymmin kun niissä vähän erkanee nykyään ollaan siis tehty nämä oikealle ja on paljon parempia kun vasemmalle tehtynä..

Oli oikeat hyvän mielen treenit ja Keikokin silminnähden iloitsi! :)

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Koirat eivät osaa sanoa "saat anteeksi"

This is a lesson learnt! I hate that i let you down and i feel so bad about it!
 
Ne ketkä tuntevat minut tietävät että olen joskus äkkipikainen ja saatan suuttua mitättömistä asioista. Lepyn myös nopeasti ja ymmärrän pyytää anteeksi sekä olen aidosti pahoillani huonosta käytöksestä.

Keikon kanssa eläessäni olen oppinut hillitsemään tunteita paremmin. Ymmärsin nopeasti miten mun äkkipikaisuus vaikuttaa ihanaan kelpiini. Vaikutukset eivät ole positiivisia. En muista milloin mä olen viimeksi oikeasti suuttunut Keikolle ollut niin vihainen että näin punaista ennen viime viikon lauantaita kun treenattiin Mian kanssa tokoa. Oltiin tekemässä tunnaria ja Keiko höselsi, nosteli vääriä ja toi väärän mulle. Otettiin uudestaan ja sama meno jatkui. Minä suutuin niin etten tunnistanut enää itseäni tartuin Keikoa niskasta ja toruin.
Oikeasti jonkun olisi pitänyt sillä hetkellä torua minua. (Rakas siskoni tekikin sen treenien jälkeen, hyvä Mia!)

Otettin tunnari vielä kerran ja Keiko teki tarkasti töitä ja toi oikean. En ollut siltikään tyytyväinen. Mulla oli niin pahamieli etten pystynyt olemaan iloinen onnistumisesta. Pelästyin omaa vahvaa reaktiotani niin paljon että ihan itketti. Minä en halua olla ohjaaja jonka koirat toimivat pelosta tai kouluttaa vahvoilla fyysisillä otteilla. Erehtyväinen olen mutta se kai meille ihmisille sallitaan minä haluan oppia sallimaan sen myös koirilleni.

Haluan että Keiko voi luottaa siihen että sillä on reilu, johdonmukainen ja yhteistyökykyinen ohjaaja. Sellaiseksi kasvaminen on hyvin vaikeaa ja joka kerta kun minä oikeasti suutun vedän mattoa oman työni ja kelpieni alta. Koiraharrastuksen kuuluu olla hauskaa ja suhtaudun siihen yhtä vakavasti kuin vakavamielinen kelpieni. Vakavuus ei kuitenkaan tarkoita sitä että meillä ei voi olla hauskaa.

Jos nyt joku luulee että olen ihan täys kukkahattu niin sekään ei pidä paikkaansa. Huomautan kyllä koiriani huonosta käytöksestä ja yritän kovasti opettaa niitä toimiaan oikein. Tämä kerta oli vaan siksi niin eri asia koska suutuin oikeasti näin punaista olin todella vihainen. Vihainen siitä kun Keiko kehtasi tuoda minulle väärän puupalikan! Kuinka typeräksi tunnen itseni monta päivää tapahtuman jälkeenkin. Nukuin pari yötä todella huonosti asian takia. Mietin voinko näin kamalasta asiasta edes kirjoittaa blogiin.

Koiraharrastuksen täytyy olla sellaista että voin nukkua yöni kunnolla. Voin käyttää ainoastaan sellaisia metodeja joiden takia en menetä yö uniani. Koirat eivät osaa sanoa "saat anteeksi"