torstai 18. huhtikuuta 2013

Kaksin kaunihimpi!

 Lisää vauvva uutisia..

Tänään päivällä Pipa (Ahmakulman Bepop) synnytti kaksi kaunista pentua tytön ja pojan. Keikosta tuli siis isäkoira! :)

Onnea Pipa ja taustajoukot! :)

(c) Ahmakulman Kennel

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Keesillä on uusia muksuja!

Keesille ja Murulle ( Coros Muru Michelle ) syntyi 21.2.13 neljä suloista pentua Black Circus kenneliin. Yksi poika on vielä vailla rakastavaa kotia joten jos oma hurja pikkumusta kiinnostaa eikun yhteyttä tuonnepäin :)

Muutama kuva lapsista.                                                    

(c) Black Circus
(c) Black Circus



(c) Black Circus

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Sano mitä sanot mutta juoksemista älä lopeta!

Eilen agia omalla vuorolla vuokkosilla.

Keesi aloitti eteenmeno harjoituksella. Kuusi aitaa ja lähetys lelulle. Aloitettiin ensin muutamasta ja lopuksi koko pätkä. Ihan kivasti se sinne pinkoi. Näitä kuitenkin tehty viimeksi pentutreeneinä joten täytyy muistutella useammin. Seuraavaksi keppejä. Kokeilin suoraan ilman ohjureita ja Keesihän teki! Jes! Otin vain muutaman toiston molemmin puolin hypyn kautta. Tarkoitus oli tehdä vielä toinen setti lopuksi mutta ei keretty ja ihan hyvä näinkin. Nyt tuntuu että edistystä tulee on vihdoin sitä tahtia kun mä haluan! :D Mun täytyy nyt vaan pitää maltti mukana jotten pilaa mitään.. Keesi sai pitää taukoa tähän väliin.

Tauon jälkeen otettiin keinua. Alkaa olla hurja vauhti ja aletaan olla jo lentokeinun rajoilla.. Ei pelota enää yhtään! Sain loppuun muutaman hallitumman ja jätettiin niihin. Lopuksi vielä pieni pätkä jossa treenattiin takaaleikkausta, niistoa ja viskileikkausta. Takaaleikkaukset toimii keesillä hyvin. Niiston ei tahtonut tulla kun takana oli putken vääräpää joka houkutti. Pienen tahtojen taiston jälkeen Keesi kuitenkin taipui ja alkoi tulla paremmin ohjaukseen. Viskit ei sujunut kun mä tein ne väärin ja tajusin sen vasta kun Sonja kävi neuvvomassa mua Keikon kanssa myöhemmin miten ois pitänyt tehdä.. 

Mä voisin hehkuttaa Keesiä loputtomiin kun se on vaan niin hauska ja pätevä pikkumusta! Onhan se vähän sellainen vahvasti ohjattava ja kovapäinen mutta sopii mun käteen melkein kun hanska. :)

Keiko teki omalla vuorollaan myös tuon eteenmeno harkan. Välit oli melko lyhyet ja Keiko menikin ne vain yhdellä laukalla jota toivoinkin. Näitä pitäsi muistutella useammin kun kisoissa usein kyselee suorilla. Loppuun yksi kerta ilman että palkka oli valmiina ja hienosti Keiko meni loppuunasti.

Keikolle myös tekniikka pätkä. Leikkaukset toimi, niistotkin ihan ok. Viskitkin sitten kun Sonja kävi mua ohjeistamassa oikeasta suoritustavasta. :) Hieno Keiko!


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kyllä minä osaan!

Perjantai agit. Keesi teki ekalla kierroksella keppejä ohjurit ekassa ja vikassa välissä. Oli ilmeisesti pohdiskellut tätä asiaa kun kepit sujui hurjan hienosti kun muistin antaa rauhan hakea sisään. Tehtiin osana pientä radan pätkää kun Keesille ei yhtään sovi että keppejä hinkataan yksittäisenä. Rengasta otettiin myös kun kisoissa tuli kerran sivusta. Nyt ei mitään ongelmaa.. 

Tokoalla kieroksella Keesi jatkoi kepeillä ilman ohjureita ihan muutama toisto ja eipä ongelmaa mutta kerran vedin itse vahingossa pois kepeiltä ennen aikojaan.. Ei siis kestä vielä mun hätäilyä. Hurja muutos oli nyt näissä treeneissä Keesi teki iloisesti hyvällä vireellä ei loppunut motivaatio vaikka muutama virhe kepeillä tulikin. Mulla melkoisen vahva usko että nää on pian perus kunnossa ja voidaan edetä vaikeempiin treeneihin. Vahvistellaan nyt kuitenkin jonkinaikaa Keesin motivaatiota kepeillä ihan helpoilla perus treeneillä. Keesi kävi puuhaamassa myös kontakteja maassa ollellaa puomin alastulolla. Hienosti!

Keiko teki suoria putkia hirveellä hetsaamisella kun homasin videoilta että sillä ei ole kunnon paloa putkiin toki osansa mun löysällä ohjauksella. Keikosta löyty vauhtia ja räjähtävämpiä lähtöjä putkiin kun vähän kaiveltiin. :)

Luultavasti pidetään nämä perjantai treenit myös kesäkaudella vaikka Keikon oma ryhmä onkin to. Perjantain treeneistä tulee sitten enempi Keesi painotteiset.

Agi motivaatio on ihan huipussaan ja ne parit startit Keesin kanssa antoi viimeisen motivaation puuskan saada se valmiiksi. Jotenkin on sellainen tunne että tänä kesänä treenataan ja kisataan :D Saa nähdä maltetaanko me ollenkaan tokokentille.. ;D Mahtavaa kun on vihdoinkin kaks koiraa jolla on molemmilla hurjan kiva treenata! Ei ole enää sitä tahdon tehdä Keikon kanssa kun Keesi ei osaa mitään tunnetta.. :)

Lauantaina käytiin hakemassa Keikolle töistä oma peti. Keiko kun oli kovin järkyttynyt meidän sohvan muutosta kaatopaikalle Keesin tehdessä siitä entisen. Meillä on nyt vain nojatuoli ja en jakanut enää kuunella Keikon kärsivää tuhinaa. Eihän siinä voi röhnöttää kun hän putoaa..

Menetkös muualle siitä kuvaamasta!? Minulla on unet kesken!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Uudet tuulet!

Me käytiin parisen viikkoa sitten Agility Sport Team AST ry:n jäsenkatselmuksessa ja eilen tuli tieto että meidät on hyväksytty koejäseniksi. Mä olin jo pidemmän aikaa haaveillut tästä seurasta kun treenikenttä on niin lähellä ja muutenkin vaikuttaa kivalta seuralta. Seuralaisten vastaanotto on ollut todella ystävällistä. :) Toivotaan että hyväksyvät meidät myös koeajan jälkeen. :D Innolla odotan jo uusia treenejä kun ohjatuissa treeneissä ei ole tullut käytyä säännöllisesti yli vuoteen.


Keesi ja Keesin lempilelu Herra Tipu!







maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hyvänmielen hyllyjä!

Voi morjes kun Keesi oli hauska! :D Ykkösten radat oli ihania! Keesi oli hyvässä vireessä ja kaikki oli mukavaa vaikka Keesi ottikin veikasta mallia ja tulostaululla komeili 3xHYL. Mutta ne oli vauhdikkaita ja hauskoja hyllyjä ne! Ei tuollaisen otuksen kanssa vaan voi kisata otsarypyssä pokaalin kuvat silmissä. Oikeaa agiterapiaa sanon minä! :)

Keppeihinhän meillä sitten tökkäs. Ekalla radalla en ehtinyt suunnittelemaani persjättöön ja tyydyin kökköön valssiin huonoon kohtaan ennen pituutta josta aika pitkä kuljetus kepeille. Yritin saada Keesiä hidastamaan kun ei se vielä kykene kepeille mennä kovassa vauhdissa kun ne muutenkin on vaiheessa "kun kuut ja tähdet ovat oikeassa asennossa osaan kepit" Keesiä moinen hidastelu ja eteen ryysiminen närkästytti ja Keppejä se ei löytänyt yritin korjata mutta ei onnistunut joten jatkettiin matkaa. Mitä sitä nyt kisoissa treenaaman asenteella :D Loppu rata sitten vauhdikkaasti maaliin.

Tokalla sössin itse jättämällä Keesin aivan idioottiin kohtaan lähdössä. Mä järkytyin niin kovasti typerästä virheestäni etten edes tajunnut ohjatakkaan kakkos hyppyä kunnolla ja tuli kakkos hypyn ohi ja lopulta myös hypäs väärään suuntaan. Seuraavana ollut keinukin suoritettiin lento keinuna ja Keesi palasi itsenäisesti takaisin keinulle väärään suuntaan joten mentiin suorinta tietä maaliin :D 

Kolmannella radalla oli hyppy rengas putki alku ja renkaalla en oikeen luota Keesin ja tulikin sitten sivusta läpi. Putketkin vetää Keesiä kovasti ja tässä myös ehkä vähän oli malttia hukassa. Putken jälkeen kepit johon Keesi ei taaskaan suostunut hidastamaan joten en jaksanut niitä jäädä hinkkaamaan. Loppurata sujuikin ihan mahtavasti. Muutamasti jouduin käskyttämään napakammin kun oli herralla sellainen ilme että hän tietää minne rata jatkuu :D Varsinkin putkien jälkeinen elämä on Keesillä melko vallatonta joten se täytyy jatkossa muistaa.. Keinu sujui tällä radalla oikeen kivasti..

Oli ihan huisia kisata Keesin kanssa. On sellainen tunne että siitä tulee vielä mahtava! Me saatiin näistä kisoista just sitä mitä haettiin eli kokemusta ja hauskaa meillä oli koko rahan edestä! Keesi kisaa seuraavan kerran toivottavasti toukokuun alussa. Siihen asti ahkeraa mutta rentoa keppi treeniä :)