perjantai 31. maaliskuuta 2017

Maalla on mukavaa!

Käytiin kyläilemässä Evijärvellä. Pojat nautti kun sai juosta paljon vapaana. Mä nautin kun sai puuhata tilantöitä lehmien ruokintaa, heppojen hoitoa, tallitöitä ja parasta oli traktorilla ajaminen! Vierailtiin myös lampolassa. Muutama kuva reussusta!








 






maanantai 27. maaliskuuta 2017

Ruskeet kisaamassa!

Teho korkkasi kisauransa lauantaina Jau Areenalla kolmella Hyllyllä. Paljon hyvää ja virheet oli lähinnä niitä missä tiesin olevan rutkasti kehitettävää. Kontaktit, lähdöt ja kepit toimi. Tosin viimesellä radalla tuli liianaikaisin pois. Oli se meille vaikein yhdistelmä kepit ja putkeen niin että Teho näkee putken suoraan edessä. Teho teki parhaansa ja mä myös. Esteen ohitukset otan kaikki omaan piikkiin tosin onhan tuon estefokuksessa rutkasti parantamisen varaa. Ohjaaja fokus on aika kiva. Nyt täytyy löytää näille vaan tasapaino.




Tyytyväinen kisakaveri!

Tänään oli Keikon vuoro päästä kisaamaan Riman kisoihin. Neljä rataa startattiin aika alussa mikä sopii mulle paremmin kun lopussa. Ekat kaksi rataa tuntui vähän tahmeilta. Kahdelle vikalle sain paremman tekemisen fiiliksen. Tulokset 15, Hyl, 10 ja nolla. Sillä yllettiin kuudenneksi ja etenemäkin Keikolle hyvä 4,28. Lopussa ois varmaan saanut vähän aikaa pois jos en ois varmistellut mutta mielummin näin. Hyvä Keiko <3

Keikei <3

Huomenna suunnataan pohjanmaalle systeriä moikkaamaan Tehon ja Keikon kanssa. Keesi on hoidossa tälläkertaa. Kotiin palataan torstaina ja viikonloppuna Keiko pääsee taas kisailemaan. 

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Agia ja paimennusta!

Kaikenlaista on ehditty tehdä viimeaikoina. Yritän muistella tännekkin jotain.

Keiko on kisannut parit kisat ja treenannut harvakseltaan. Yksi nolla saatiin lisää. Moneen muuhunkin nollaan olisi ollut mahdollisuus mutta mulle on sattunut melkeen joka radalle se perinteinen yksi ohjausvirhe. Keiko on kuitenkin tsempannut ja erityisen kiva huomata ettei kontaktivirheitä ole enää ihan joka radalta tullut vaikka muutama niitäkin mahtui joukkoon. 

Keesi on edelleen kisatauolla. Olen vahvistanut sille itsenäisempiä kontakteja ja yrittänyt olla prässäämättä sitä niillä liikaa. Ainakin fiilis on parantunut huomattavasti. Keesille olisi tärkeää saada niitä onnistumisia nyt kisoissa ja siksi kokeillaan kisaamista tauon jälkeen omassa tutussa hallissa. 

Teho on jatkanut erityisesti keppien ja keinun parissa. Kepeillä on edelleen haasteita ja vieraat esteet tuottaa vähän päänvaivaa. Teho on kuitenkin ilmoitettu ekoihin kisoihin. Tavoitteena siellä on että kriteerit säilyy. Koira pysyy lähdossä, pysähtyy kontakteille ja käyttäytyy kisapaikalla. Enempää en aseta tavoitteeksi. 



Teho on myös palannut paimennuksen pariin ja se on kyllä muuttunut tauon aikana. Paine on mennyt läpi. Ottaa palautetta hienosti vastaan ja juoksentelu on vähentynyt. Väsyneenä ja vaikeissa tilanteissa vielä näkyy tuo juoksentelu mutta parempaan päin ollaan menossa. Kiva oli myös huomata että kohtelee lampaita kauniisti nykyään ei enää halua räjäytellä niitä. 

Ollaan saatu tehtyä suuntia ja niistä vasen suunta on vahvempi. Poispäinajo aloitettiin myös viimeksi. Se meni ekaksi kerraksi oikein kivasti. 

Eilen ajeltiin Iittiin moikkaamaan Tehon kasvattajaa ja Tehon veljeä sekä aitiä. Hurjan hauska päivä ja Teho oli kerrankin ihan väsynyt kun tultiin kotiin. Kaikki postauksen kuvat Sannan ottamia.


Teho, Madde ja Puhti






lauantai 4. maaliskuuta 2017

Mä tiedän että sua huolettaa minne nää tuulet mua kuljettaa!

Viimeaikoina on etsitty.. Etsitty suuntaa, etsitty hyvää tasaista oloa omaan olemiseen.  On tuntunut että olen kulkenut viimeajat vähän laput silmillä monenkin asian suhteen. Nyt olen kuitenkin tuntuu että tiedän taas enemmän mihin suuntaan haluan mennä ja että mä osaan ja pystyn!

No koirat ei ole etsinyt mitään ne on mun pohtimisen lomassa treenannut! Tehon kepit on tosi kivalla mallilla viimenen väli on joskus hiukan vaikea jos esteitä tyrkyllä sitä treenataan kuntoon. Keinua treenataan myös ja kun nämä on mallillaan ajattelin käydä kisoissa kokeilemassa ja hakemassa kokemusta. Meidän seura järjestää 13 päivä mittaustilaisuuden. Teho menee silloin mitattavaksi ja haetaan kisakirja valmiiksi ja kattellaan varmaan kuun lopussa kisaamista. 

Keesi on treenannut kontakteja niin että olen siirtänyt sille enemmän vastuuta ja tuntuu toimivan ainakin treeneissä. Vahvistellaan vielä hetki ja käydään sitten kokeilemassa kuinka pahasti taas kisa tilanteessa pienen mustan päässä kilahtaa. 

Keiko on ollut treenissä varma oma itsensä. Kävin sen kanssa kisaamassakin neljän startin verran. Aan kontaktit ei oikein kisoissa toiminut mutta yksi nolla saatiin kisakirjaan. Keikon kanssa on mukava kisata ja hän oli kyllä niin iloinen kahden keskisestä ajasta. :) 

Saadakseen jotain uutta on joskus luovuttava tutusta ja turvallisesta. Niin tälläkin kertaa kun ostettiin uusi auto. Mähän olen ollut naurettavan kiintynyt mun vanhaan autoon sillä on nimikin nimittäin Ritva. Ritva on nyt muuttanut uuteen kotiin ja sen sijaan meitä kuljettaa uusi uljas auto. Koska kaikesta tutusta ei halua luopua on tämän uudenkin auton nimi Ritva. :D Veräjä pitäsi vielä löytää eli jos joku tietää Skoda Fabia Combi (2016) sopivaa veräjää myytävän niin tänne saa vinkata!