Voit etsiä jotakin suurta, mutta pieneen voi sisältyä suuri voima!

Keesi on mennyt tänä vuonna hurjasti eteen päin kaikessa mihin sen kanssa olen ryhtynyt.. Siitä on tullut taitava tokoilia ja hieno agilitykoira. Sen treenit ei ole enää mallia "puuhastelen tuon pennun kanssa jotain".  Mä vihdoin tunnen tuon koiran omakseni niin arjessa kuin harrastuksissakin. Toki Keesi on ollut alusta asti hurjan tärkeä mutta vasta nyt tuntuu että meillä on jonkinlainen oikea yhteisymmärrys. Minä ymmärrän Keesiä ja se minua. Mä olen oppinut iloitsemaan Keesistä sellaisena kun se on. Meillä ei ole ollut yhdessä mikään helpoin tie ja matkaa riittää. Eikä elämä tuon pienen kanssa edelleenkään ole aina niin mutkatonta ja rauhalllista. ;D Keesi ei ole päästynyt eikä tule ikinä päästämään mua helpolla. Mähän halusin koiran jossa on sinnikkyyttä. Mutta ei voi varsinaisesti sanoa että Keesilläkään on aina ollut se helpoin tie.

Keiko on mun elämäni koira. Se koira joka tuntuu lukevan mun ajatukset ja saa asioita anteeksi ihan vaan siksi koska "No se on Keiko! Ei Keiko koskaan ja Keiko on niin kiltti." Siksi koska Keiko on SE ensimmäinen. Keiko on ollut mulla silloinkin kun on ollut todella vaikeaa ja niinä aikoina Keiko on ollut syy nousta aamulla sängystä. Mä olen siihen sairaanloisen kiintynyt. Niin kiintynyt että sydäntä puristaa. Keikon otin avoimin sylin vastaan just sellaisena kun se on valmiina ystävyyteen ja sanattomaan yhteisymmärrykseen. Mä en odottanut siltä yhtään mitään muuta kun isoja korvia ja heiluvaa häntää. Mä olin odottanut omaa koiraa yli kymmenen vuotta ja kun sain sen ei siinä vaan voinut olla mitään vikaa..

Ei Keesissäkään ollut mitään vikaa ja mä kovasti tahdoin toisen koiran. Mutta vasta vähän aika sitten tajusin että miksi Keesi on tuntunut niin paljon vieraammalta ja etäisemmältä kuin Keiko. Ei siksi että se on erilainen tai eri rotuinen vaan koska minä itse olin niin kovin erilainen. Jos mä olen tehnyt tupla työn opetellessa tuntemaan Keesiä on Keesi saanut tehdä yhtä paljon töitä. Mä en ole päästänyt sitä kovinkaan helpolla. Jälkeen päin ajateltuna en edes tiedä miksi ja en ole tehnyt sitä tietoisesti.

On ihana tunne kun sydäntä puristaa vihdoin kaksi kertaa enemmän kun ennen. Keesi on sellainen koira joka haastaa mua poistumaan mukavuusalueelta, ihastuttaa, naurattaa ja niin söpö että tekee mieli rutistaa sitä turhan kovaa... ;D Kokoajan se on ollut sitä mitä tarvittiin mutta joskus kaikkea ei tajua ihan heti.

Agia & Marsuja!

Meidän vähäinen treenailu on ollut pelkästään agia. Perjantain treeneissä Keesi on löytänyt taas uuden vaihteen ja yhteístyö ei tällä hetkellä oikeen toimi. Keesi menee kamalaa vauhtia mutta mä varmistelen enkä luota ja tuloksena on jatkuva myöhässä olo. Keesi ei anna enää myöhästelyä anteeksi ja kiitää rääkyen lähimpään putkeen. Hauska otus! :D Luotan että yhteinen sävel löytyy taas kunhan totun Keesin uuteen vauhtiin. Keesi osaa myös nykyään lukea rataa itse eikä siihen tarvita mua ollenkaan.. ;)

Keikon kanssa palaset jatkaa paikoilleen loksahtelua . Eihän me olla vasta kun kolme vuotta tahkottu. Heikkoja hetkiä tulee edelleen mutta viime treeneissä paikalla oli hienosti kääntyvä Kelpie ja ajoissa ohjaava sekä koiraa eteenpäin vievä ohjaaja! Mä alan vihdoin ymmärtää mitä tarkoittaa rytmitys.

Viime viikonloppuna kisailtiin yhden radan verran vuokkosilla. Rata oli oikeen kiva ja vauhdikas. Kepeille vein turhan kovaa ja sekotin kaupan päälle Keikon joten lopetti kesken. Yksi rima tuli myös kun olin tiellä. Hyvä rata jokatapauksessa. Keiko oli oikeen kuuliainen ja hauskaa oli. Keikoa tais vaan harmittaa kun taas tunaroin sen nollan. :D

Loppuvuodesta sen verran että jätin kuitenkin ilmoittamatta tokokokeeseen. Tuntuu että olen aivan liian väsynyt ja kiireinen treenaamaan kahta koiraa kokeeseen joten saa jäädä väliin. Keiko kisaa agia jos huvittaa. Ei oteta mitään paineita tehdään mitä jaksetaan tai ollaan tekemättä.

Keesistä tuli vähän aika sitten taas isä-koira. Tässä söpöt marsulapset!  Kuva törkeästi pöllitty. Kiitos ja anteeksi.

(c) Nina Blomqvist