tiistai 31. toukokuuta 2011

Voivoi!

Aamu tokot lähikentällä.

Keiko teki ruudun loppu osaa. Pallo kainalossa josta pudotin heti kun tuli seuraamaan oikeaan kohtaan. Kaikki toistot ihan hyviä.

Ruutua vaihtelevilla matkoilla. Haki nyt hyvin paikkaa pari kertaa jäi liian eteen mutta korjas itse ennenkuin ehdin sanoa mitään.. Alkaa vihdoinkin oivaltamaan mitä pitää tehdä..

Keesi sähelsi tähän väliin seuraamista ja maahan menoja.. Pikkukoiralle ei ole kyllä toko tauko tehnyt yhtään hyvää.. Oli ihan pihalla ja muistuteltiin sitten vaan perusjuttuja sekä leikittiin..

Keikolle kaukoja.. Jumittaa tosi pahasti varsinkin istumasta seisomaan. Läheltä sujuu mutta kauempaa ei.. Otettiin yksittäisinä ja sain pidempääkin muutamia. Ens kerralla otetaan vaan läheltä josko sais varmuutta.

Keesin kanssa leikkiä. Rallattaa aika pahasti lelun kanssa, palauttaa kyllä mutta vasta kun häntä huvittaa.. Huoh!

Keikolle eteen tulo treeniä. Kivalla asenteella tuli ei paineistunut. Oikea asenne alkaa siis löytymään..Loppuun Keiko teki luoksarin maahan menoa.. Jumitti tässäkin jäi ekoilla toistoilla seisomaan ja kyttäämään.. Kolmannella kerralla onnistu ja lopetteen siihen.


Jatketaan treeenejä pakkohan niiden on jossain vaiheessa alkaa sujua.. Eikö?!


Keesi kävi eilen terveystarkeissa. Polvet terveet. Toisessa silmässä oli jotain pieniä rasvapisteitä (??) En oikeen ymmärtänyt mitä ne oli..  Ei kuitenkaan ole perinnöllinen ja ei haittaa Keesiä mitenkään.. Voivat hävitä ajan kanssa.. Lonkat oli ihan hienot.. Epäili että oisivat B:t. Mutta katotaan nyt mitä ne Kennelliitossa noista lausuu.. Jokatapauksessa voidaan nyt harrastaa mitä halutaan! :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Huippua!

Alkuun Keikon Luonnetesti video löytyy tuolta. Kiitos vielä kuvaajalle ja leikkaajalle! :)

Torstaina treenattiin hyppytekniikkaa Vapun luona. Molemmat koirulit suoriutuivat oikeen hienosti. Varsinkin Keesi yllätti mut positiivisesti oikealla työ asenteellaan ja keskittyikin niin upeasti. Saatiin läksyjäkin mutta niistä joku toinenkerta enemmän.

Eilen lähdettiin Mian ja koko koiralauman kera Harjavaltaan ryhmikseen. Meiltä löytyi erinomaisia koiria! :D Skipi ja kelpi kehä meni tietysti päällekkäin joten Mia esitti Keikon ja hienosti esittikin! Kiitos!

Keikon arvostelu:

Good size. Correct bite. Exc angulations. Exc movements.

ERI1, SA, PU4, VA-SERT 
Tuomarina: Lokodi Zsolt Csaba, Romania

Keesin arvostelu:


Hyvät mittasuhteet, mutta vielä hieman ilmava. Koiran tulee saada vielä massaa. Kaunis pää ja ilme. Hyvä ylä ja alalinja. Hyvin kulmautunut. Liikkuu hyvin.


ERI3 
Tuomarina: Stenbock Janiki, Israel

Myös Kio sai Erin! Huippua! 

Tänään Startattiin Purinalla. Tehtiin kiva rata ja siitä palkinnoksi viimeinen nolla ajalla -6,38 sija. 3 ja siirto maksikakkosiin! 


Rata vaikutti aluksi musta aika ällöltä mutta kun päästiin tekemään niin olikin ihan kiva mennä! Keiko oli hyvin kuulolla ja en tunaroinut itse. Muutama pidempi kaarros sekä pari kertaa meinasin taas jäädä haaveilemaan mutta onneksi heräsin ajoissa ohjaamaan koiraa! :D


Nyt pikkasen kisataukoa ja Juhannuskisoissa startataan sitten kakkosissa. Mukava viikonloppu hyvässä seurassa ja kivoin tuloksin!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Luonnetesti & Agia!

Eilen oltiin luonnetestissä Oulunkylässä. On se Keiko vaan aika magee Keepi!

Toimintakyky:  +1 Kohtuullinen
Terävyys: +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puollustushalu: +1 Pieni
Taisteluhalu: +3 Suuri
Hermorakenne: +1 Hieman rauhaton
Temperamentti: +1 Erittäin vilkas
Kovuus: +1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma

150 Pistettä, Hyväksytty

Eipä mitään suurempia yllätyksiä. Pimeähuone vähän yllätti että oli niin hankala Keikolle. Testi on videolla ja laitan heti sen kun on julkaisu kelpoinen.


Kaksi rataa Espoossa. Molemmilla radoille sain hyvän fiiliksen päälle. Mutta kuinkas kävikään.

Eka rata ei ollut mikään ihan helppo ja meni aikamoiseksi huuto kilpailuksi mun osalta. Kepeille tultiin täysiä putkesta joka osottautui hankalaksi. Putki oli vielä niin että ulostulo oli suoraan aalle ja sinne Keiko yritti. En saanut vietyä puhtaasti joten siitä kielto.

Toinen rata oli helpompi mutta taas jäin keinun jälkeen ihmettelemään ja yks valssi unohtu ja sit mentiin siinä rytäkässä yksi hyppy takaakiertona joten Hyl. 5 & HYL

Uusia startteja odottelemaan! 

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Pienestä kiinni!

Eka rata oli hyppäri. Tosi kivan tuntuinen rata jossa sai juosta ja kovaa!  Hyvin sain ohjattua ja vietyä Keikoa. Loppupuolella rataa oli aika pitkä suora ja sieltä yksi rima alas.. Johtui varmaan siitä että mä laskin ohjausta alas kun tuli kiire ohjata tiukka käännös putkeen.. Hyvä fiilis jäi radan jälkeen. 5 -14,96 sija 4.

Agiratakin oli ihan mukavan oloinen. Alku sujui ihan hyvin mutta sitten mä jäin haaveilemaan omiani. Unohdin hetkeksi mitä olin hommailemassa ja kun tultiin kepeiltä oli mun ohjaus väärään putkenpäähän ja sinne se keepi sit katos.. :D Jatkettiin siitä heti rataa. Pakka hajos virheen jälkeen ja loppu aika haparointia.

Hauskaa meillä kuitenkin oli ja tehtiin hommia nyt yhdessä eikä niin että koira joutuu paikkailemaan mun virheitä.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Keesi 1v & Agia

Paljon onnea! Keesukka, Mustapossu, Kippurakeesi, Peekele, Perkele, Skip, Tuhoeläin... Rakkaalla lapsella on monta nimeä vai miten se meni.. Keesi täyttää tänään jo vuoden, aika on mennyt nopeasti vastahan se tuli meille.

Ensimmäinen vuosi skipielämää on ollut rankka mutta mukava. Keesi on loisto tapaus. Olen erittäin onnellinen että sain pienen ihanan skipin itselleni. Kiitos Heidi & Johanna mailman parhaasta pikkumustasta! 










Tänään Masalasta meille pari hyllyä.

Eka oli hyppäri joka oli musta ainakin turhan vaikea ykkösten radaksi. Mä en keksinyt hyviä ohjauksia tuohon rataan ja suoraan sanottuna rataantutustumisen jälkeen ei huvittanut ollenkaan mennä radalle. Mentiin kuitenkin. Alusta loppuun olin ihan myöhässä kokoajan. Hyllytettiin neljänteen esteeseen kun keiko meni väärästä päästä putkeen. Ihan mun vika. Olin myöhässä ja lähetin sen sinne ajatuksella "toivotaan toivotaan". En korjannut vaan jatkettiin rataa. Keiko ei varmaan edes huomannut että virhe tuli ja hyvä niin kun ei se sen vika ollut. Kepit sujui hienosti Keikolta meni reippaasti ja varmasti loppuun saakka. Hyvä keikei! Tällä radalla tuli myös kait pari rimaa.. Outoa kun keiko ei yleensä koskaan tiputa. En osaa sanoa mistä johtui tuo.

Sama myöhässä kokoajan meininki jatkui agi radalla. En tiedä en saanut itseäni yhtään liikkeelle ja unohduin kattelemaan keikoa koska se on niin suloinen kun liitelee. En vienyt sitä enkä kertonut ajoissa minne mennään. Keiko valkkaili sit ite esteet kun mä olin niin surkea Kepit sujui tälläkin radalla. Keiko oli hieno mutta mä en. Huoh! Huomenna jatketaan parilla startilla ja otan tavoitteeksi ohjata ja juosta kokoajan... Tuloksilla ei niin väliä kuhan jäis hyvä mieli. Tän päivän radoista jäi olo "olet mailman surkein ohjaaja!"

Keikostakin yksi kuva.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Seitsemäs kerta toden sanoo vai sanooko?!

Lauantai vietettiin Tampereella näyttelyssä. Tällä kertaa oli Keikon vuoro päästä/joutua kehään. Jatkettiin tutulla EH linjalla. Oli muuten Keikon seitsemäs Eh vielä muutama niin tulee kymmenen täyteen. Keiko ei halunnut seisoa kehässä se kun ei tajua koko homman ideaa.. Pitäs varmaan ihan oikeasti ottaa asiakseen opettaa molemmille koirille kunnollinen kehä esiintyminen. En jaksa kirjoittaa arvostelua kun siitä on vaikea saada selvää. Jäätiin kattomaan Schipperket ja nähtiin myös Keesin kaunis sisko. <3 Vaikka kummoista tulosta ei tullutkaan niin mukava päivä kivojen ihmisten ja koirien parissa. Kiitos Helille ja Marille kyydeistä! :)

Illalla vielä liitelemään Sonjan ja koiruuksien kanssa. Sairaan hyvät treenit. Mä opin tekemään viskileikkauksen tai joku sellanen se oli! :D  Molemmat koirat teki tosi kivasti.

Tänään käytiin äipän luona grillailemassa ja viettämässä äitienpäivää. Koirat nautti ulkona oleilusta ja herkuista. Kiitos äipälle! Hyvää äitienpäivää!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Miksi tehdä se tänään jos sen voi tehdä huomennakin?!

Treenit on jäänyt muutamaan hassuun agi treeniin. Viime viikolla paikkailtiin Miaa ja Kioa Agilityakatemialla. Kahta eri pätkää joista ensimmäinen sujui tosi kivasti.  Toinen pätkä ei sujunut koska ohjaajalla on niin lahopää. Pätkä oli aikamoista takaakiertojen ja kieputuksen juhlaa. Hyvä treeni ois meille ollut mutta kun ei muista niin ei vaan muista.

Eilen kesäkauden ekat ohjatut agitokolassa. Tehtiin rataa ja keiko oli onnesta soikeena. Vautia riitti ja päästiin muutaman kerran myös nollalla läpi. Vois yrittää latailla jonkun radanpiirto ohjelman niin joku vois ymmärtää näistä treeni selostuksista hiukan enemmän. Linkkiä saa siis laittaa kommentteihin.. ;)

Kalenteri on on toukokuun osalta täyteen buukattu ja nyt pitäis olla treenaaminen täydellä teholla päällä. Mutta mitä tekee Tia. Lenkkeilee vaan koirineen ja hokee "huomenna menen ja aloitan". Bh koe:kin lähestyy ja tarvis varmaan tehdä muutakin kuin vain avata sääntökirja. Motivaatio tokon suhteen on kadonnut aika kivasti.