tiistai 30. syyskuuta 2014

Nollavoittoja!

Otsikko on jo sellainen mitä en ihan heti ajatellut saavani käyttää. Pakko kai se on uskoa että kun treenaa kovasti voi joskus kisoissakin onnistua. Ollaan oltu ahkeria ja käyty hallilla treenaamassa 2-3 kertaa viikossa.

Keikon treenit on pääasiassa joko ratatreenejä tai sitten kontakti treenejä. Keikon asenne agilityyn on muuttunut oikeanlaisten treenien myötä. Kiltistä koirasta on kaivettu röyhkeyttä ja itsenäisyyttä vaikka luulin että olen tukahduttanut moiset jo kauan aikaa sitten. ;D Mä en voi tarpeeksi hehkuttaa kuinka mukavaa sen kanssa on nykyään tehdä.

Keesin kanssa olen joutunut käymään oman pääni sisällä suurta henkistä kamppailua että osaisin joskus olla siihen tyytyväinen enkä aina sanoisi treenien jälkeen pelkkiä asioita jotka ois voinut mennä paremmin. Jatkan harjoituksia. Mulla on suuret odotukset Keesille mutta jatkuva paremmuuden tavoittelu pitää tapahtua hyvässä hengessä. En halua olla se tyyppi joka ei ole ikinä tyytyväinen koiraan.

Keesi on treenit on sisätänyt keppejä, keppejä ja vähän lisää keppejä. Olen ehkä miljoona kertaa kirjoittanut tännekkin että nyt ne alkaa sujua ja aina on tullut takapakkia. Nyt voin kuitenkin sanoa että ne ihan oikeasti on mennyt eteenpäin. Kuukauden teho treeni tuotti tulosta.

Kisattiin Purinalla 30.8 melkein vuoden tauon jälkeen.Ekalta radalta nollavoitto -9,62 ja LUVA. Tokalla radalla tuttuakin tutumpi keppi virhe kun viimeinen väli jäi suorittamatta. En korjannut joten HYL. Keesi oli musta jotenkin tavallista vaisumpi syytä en osaa sanoa.

Jatkettiin seuraavanan päivänä eli 31.8. kisojen merkeissä jolloin Keesi oli oma hullu itsensä. Kepit koitui meidän kohtaloksi molemmilla radoilla. Mutta molemmilla kerroilla korjasin joten 5 molemmilta radoilta. Ajat oli -8,61 ja -3,68 jotka riitti 4 ja 3 sijaan.

Tässä välissä treenettiin siis kuukaus tehostetusti keppejä varsinkin sisäänmenoja ja mulle varmuutta miten lähetän Keesin enkä rynni ja ryysää sen edelle ennenkin se on ekassa keppivälissä.

Sunnuntaina sitten kisattiin taas. Eka rata oikein sujuvaa menoa muuten mutta mulla meni yksi putkeen lähetys aivan liian myöhäseksi ja Keesi kuvitteli että vien sen viereiselle hypylle takaakiertoon joten kielto siitä ja lopuksi päätyi vielä väärään päähän putkea joten HYL.

Toka rata sitten sujuikin hienosti sain tehtyä kaikki ohjaukset jotka olin suunnitellut. Yksi kaarre vähän venähti ja vieläkin on varaa kääntää tiukemmin. Tältä radalta nollavoitto ja menolippu kakkos luokkaan. Aika oli -13,63. Jäätiin odottamaan kakkosten hyppäriä jolla startattiin ekana. Mä tykkään startata ekana kun ei tarvitse turhaan odotella. Sujuvaa menoa muuten mutta yksi persjättö unohtui jonka paikkasin myöhemmin takaaleikauksella. Eka startti kakkosissa ja heti nollavoitto. Aika huikeeta! Aika oli -6,81.


Keesi tahtoi ruusuke kuvaan myös palkinto luut. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti