maanantai 15. heinäkuuta 2013

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Vai onko?!

Mä odottelen jo kovasti mun elokuussa alkavaa lomaa. Odotellessa on ollut hyvä täyttää koirien kalenteri kaikenlaisella menolla. Ihan niin montaa agilitykisaa Keesille en saanut tungettua kun oisin halunnut mutta ehditään me syksylläkin kisata.


Tähän asti ollaan treenailtu melko löysästi väsy painaa ja olen todellakin loman tarpeessa. Tokokamat pölyttyy kaapissa. Ostin jopa uudet liilat ruutumerkit josko niiden avulla innostuisin tokosta taas hieman. Voin kertoa ettei auttanut.. Seuraavaksi kokeilinkin perinteistä laita ilmo kokeeseen tyyliä. Sekään ei auttanut koska paikkaa ei irronnut.. No josko sitten lomalla! Keiko on kuitenkin ilmoitettu korrien koulutukseen enkä taida sinne kehdata mennä ilman että ollaan vuoteen treenattu. ;D Aloittamisen tuskaa! Toko on super hauskaa kun pääsee vauhtiin mutta pitkän tauon jälkeen aloittaminen on aina yhtä hankalaa..

Agia ollaan treenattu 1-2 kertaa viikossa ja eteminen on aivan liian hidasta mun kärsivällisyydelle. Onneks perjantaina oli yksi kesän kohokohdista kun auto muutti meille asumaan kokonaiseksi neljäksi viikoksi. Olenkin suunnitellut että nyt alkaa aamutreenit! Autolla hurauttaa kätevästi ennen töitä kentälle treenaamaan. Tänä maanantaina oli luonnollisesti aamutreenien alkamispäivä! Ikävä kyllä mä en ole aamuihminen ja nukuin pommiin. Kyllä tiistai on ihan yhtä pätevä päivä aloittaa kun maanataikin. Huomenna siis aloitamme!

Muihin asioihin. Keiko kävi eilen hyvinkäällä näyttäytymässä. Vuoden eka näyttely jossa Keiko pääsi kehään asti. Olen aina perunut kun tuomari on jokakerta vaihtunut. Nytkin tuomari oli vaihtunut neljäs kerta jo tänä vuonna! Että voi olla huono tuuri. Tuomarina joku italialainen mies. Joka arvioi Keikon ERI:n arvoiseksi mutta SA jäi saamatta. Keiko yrittää kehään seuraavan kerran Turussa ja sitten Vantaalla.

Jos lumpeenkalastus ois virallinen laji Keiko voittais!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti