lauantai 14. huhtikuuta 2012

Vihdoin tokoa!

Tänään vihdoin raahauduttiin kunnolla treenaamaan tokoa. Taukoa on ollut jo luvattoman kauan. Oltiin Sonjan ja Bc tyttöjen kanssa meijän lähikentällä.

Keiko teki toisena ja oli luonnollisesti innoissaan. Eka virittelyiksi pikkasen seuraamista joka oli upeaa! Muistutteluksi muutama merkki jossa ei ongelmia.

Sitten käskytyksellä ruutu. Sanoin väärän virittelyn ja luuli että tulee ohjattu.. Tokalla muuten hyvä mutta jouduin korjaamaan paremmin ruutuun. Viimeinen oli hyvä ja jätettiin siihen.

Sitten ohjattua jota saatiin hinkata. Keskikapulaa ei ollut ja muutenkin tehtiin lyhyemmillä matkoilla. Edelleen yritti jättää merkin tekemättä mutta kun tehtiin rauhallisesti ja ystävällisesti selväksi ettei se käy alkoi Keiko miettiä ihan itse miten niille kapuloille sitten pääsee. Lopetettiin kun meni hyvin merkille ja lähti arpomatta hakemaan oikeaa. Palautukset oli joka toistolla Keikoksi tosi suoria ja hyviä!

Sonja neuvvo tosi hyvin mitä mun pitää tehdä jos virhe tulee ja miten korjaan. Heti huomas kun tiesin mitä teen ja annoin palautetta Keikolle reilusti oikeista asoista ei se paineistunut vaikka ei heti onnistunutkaan!  Kiitos Sonja!

Loppuun tunnari jossa vähän vire ongelmia. Ei oikeen malttanut kunnolla keskittyä ja höselsi vähän.. Tehtiin kolme toistoa ekalla kahdella nosti aina ensin yhtä samaa kapulaa ja vaihtoi sen omaan.. Voi olla että se haisi mulle? Vaihdettiin kapulat uusiin ja olikin paljon parempi vaikka muutamaan kyllä koski..

Mä en ole tosta tunnarista huolissani. Tauko on ollut älyttömän pitkä ja siihen nähden teki hyvin. Nyt vaan taas toistoja ja jos yhtään Keikoa tunnen jää vieraiden härppiminen varmuuden kautta pois.

Keesi pääsi ihan viimeisenä tekemään. Häirinönä oli Keesin hyvä ystävä Hohto maahan käskettynä. Keesi oli muiden tehdessä kiljunut tolpassa että hänen vuoronsa olis jo! Siltikään en tajunnut rauhotella ja virittää rauhassa ennen kun ruvettiin kunnolla hommiin. Ajattelin vain että hyvä kun on innoissaan. Ekat jutut menikin ihan sähläämiseksi kun ei pikkunen pysynyt turkissaan. Tyhmä minä. 

Sonja käskytti liikkeestä maahan menon ja sehän osaa! Oho! Seuruuta myös ihan pikku pätkä käskyettynä. Vau! Hieman painaa välillä saa olla varovainen ettei astu päälle! :D Loppuun vielä luoksari joka ihan ok vielä haluan lopun sivulletuloa hioa. Jos noin ois kokeessa tehnyt niin 9-10 linjalla ois menty. Ihana tokomarsu!

Nyt vaan vaan hyppyä ja liik seisomista opettelemaan. Noihin jo osattuihin liikkeisiin lisää käskytyksellä ja häiriötä sekä palkattomuutta. Sekä paikkamakuuta pidemmäksi työstämään.

Huomenna Keikolla on agi yksäri Sadun luona ja odotan sitä innolla!

1 kommentti:

  1. Haha tokomarsu <3 ja Keikei <3. Hyvältä kuulostaa! :)

    VastaaPoista