perjantai 16. syyskuuta 2011

Täällä on sikana karkkia mutsi!

Vapaapäivän ratoksi ajeltiin poikien kanssa hallille treenilöimään. Hallilla oli kiva rata valmiina ja siihen oli ystävällisesti jätetty numerotkin. Kävin eka tutustumassa ja totesin että radassa oli hyviä kohtia treenata takaaleikkausta ja kepeillekkin sai kivasti tehtyä persjätön. Tehtiin eka pätkissä suunnilleen noin viis estettä kerralla. Kun saatiin pätkissä sujumaan Keiko sai hetken levätä Keesin tehdessä ja otettiin koko rata kokonaisena läpi. Voi miten hyvä mieli jäi. Persjättö sujui kepeille mahtavasti takaaleikkauksissa tarvii vahvasti toisenkäden apua ja mun oltava tarkkana oman ajoituksen ja liikkeen kanssa. Mahtavaa että noi on lähtenyt sujumaan kun luulin jo ettei ikinä opita takaaleikkausta! Aan kontaktit tarvii vahvistusta puomilla sujuu jo melko hyvin.


Keesi aloitti kepeillä (ohjurit puuttui kahdesta välistä) joissa ei muuta ongelmaa kuin pienoinen varastelu niille. Tässävaiheessa en puutu esteille karkaamiseen pahemmin koska mä haluan Keesistä super innokkaan pikkukiiturin ja en halua viedä siltä opetusvaiheessa intoa. Voi olla että kostautuu myöhemmin mutta innokasta koiraa on musta helpompi opettaa hillitsemään intoaan kuin innotonta koiraa saada innostumaan.. Keppejä myös yhden hypyn takaa jolloin tuli ysikyt asteteen kulma niille. Aluksi veti vauhdilla kepeistä ohi mutta seuraavilla toistoilla osas jo hiljentää niille.

Sitten alustalla yksittäisenä mutkaputkea. Vahvistin keesille putkeen irtomista vaikka olisikin sillä vaikeemmalla puolella putkea. Vieläkin hiukka nihkeetä mutta saatiin onnistumisia ja jatketaan lisää ens kerralla. Loppuun hyppy putkeen hyppy hyppy alustalle niin että olin sillä helpommalla puolella putkea. Hienosti onnistui ja kovaa tuokin pienillä jaloillaan pääsee kuin vain haluaa.

Tauon jälkeen muistuteltiin rengasta. Lähetelin renkaalle ja naksu+ palkka kun meni oikein. En malttanut lopettaa ajoissa. Huomas kuinka lopussa Keesin keskittyminen herpaantu saman asian toistamiseen ja virheitä alkoi tulla. Lopetettiin onnistuneeseen ja sai levätä hetken.

Vikana treenattiin puomia jossa muistuteltiin ensin alastulon kontaktia. Vautsi miten muutaman naksuttelun jälkeen teki upeita kontakteja eikä varastellut pois. Keesille saa kyllä pienellä vaivalla hienot kontaktit. Puomin kanssa on on ollut ongelmaa ettei Keesi uskalla kiivetä sitä kuin suunnilleen puoleen väliin ylos menoa. Jota ollaan työstetty pikku hiljaa. Tänään ripottelin ensin ylösmenolle nameja ja kun uskalti mennä sen kohdan muutamasti laitoin keskiosaan namit ja nostin keesin sinne niitä syömään. Aluksi jännitti karmeasti mutta kun tuin varovasti kädellä ja kehotin eteenpäin niin siitä se lähti sujumaan ja lopputulos tänään oli se että Keesi viipotti itsekseen edes takas puomia vaikka nameja en ollut kerennyt pistää! Vaikka puomia ei olekkaan vielä tarkoitus tehdä kokonaisena vaan vahvistaa ensin alastulo kontaktiteja oli hienoa nähdä kuinka Keesi tajusi ettei puomia tarvitse jännittää. Tehdään näitä nami puomeja kuitenkin vielä moneen kertaan ettei enää keksi jännitellä.

Keiko otti loppuun vielä hyppynouto treeniä jossa pääosin kaikki palautukset hyviä. Toivottavasti kokeessakin tekisi yhtä hyvin eikä kiikuttaisi kapulaa minne sattuu. Tähän tarvitaan silti rutkasti treeniä että voin luottaa sen oikeesti osaavan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti