perjantai 2. syyskuuta 2011

Missä mennään?!

Pohdin tämän vuoden tavotteita. Keikon osalta homma alkaa olla jo paketissa ja moninpaikoin tavoitteet on ylittynyt. Hienoa! Olen kovin tyytyväinen mitä ollaan saatu aikaan ja kuinka ahkerasti ja päättäväisesti ollaan treenattu ja edetty. Sitäpaitsi on ollut hurjan hauskaa! Ikinä en edes unelmoinut että kaveri on noin nuorena jo noin pitkällä!

Keesin kohdalla tavoitteet ei ehkä alunperinkään ole olleet kovin realistisia ja jo nyt tiedän ettei monikaan tule täyttymään. Harmittaa.. Keesissä on paljon innokkuutta, tahtoa ja hyviä ominaisuuksia joita harrastuskoiralta vaaditaan. Mä en vaan vieläkään osaa niitä tarpeeksi hyödyntää.. Harmittaa etten vieläkään tunne sitä niin hyvin että treenaaminen sen kanssa ois helpompaa. Keikosta tiedän miten se suhtautuu ja toimii koulutustilanteissa. Keesin kohdalla voin vain arvailla ja kokeilla. Juurikun luulen tietäväni miten se toimii, niin se taas muuttaa toimintaansa. Ehkä mä myös olen hiukan kärsimätön. Keesi on kuitenkin vielä ihan kakara ja mulla on aikaa. Sitä vaan jotenkin luuli että toisen koiran kanssa ois jotenkin helpompaa.


                                   Keesi kippurahäntä!

3 kommenttia:

  1. WOWOU! Keesi on ihan älykomee <3

    VastaaPoista
  2. Nyt mun on aivan pakko kommentoida tätä, kun Keesin suhteen kuulosti niin tutulta :D

    Jos nyt reteästi yleistää, niin mulla on aikalailla samanlaiset koirat kun sullakin, siinä mielessä että vanhempi on ns paimen ja toinen pikkukoira, iätkin suunnilleen täsmää.

    Ja Keesi kuulostaa niin samalta kun Norri. Hyviä harrastuskoiran ominaisuuksia on. Kuitenkin tuntuu jotenkin hassulta, kun sen vanhemman koiran tuntee jo niin hyvin, ja oletti että toisella tulee tällainen tunteminen vielä nopeammin, onhan se sentään jo toinen koira. Silti musta tuntuu, että Norri ei ole yhtään niin kuosissa kun Siri, jotenkin en yhtään tunne sitä niin hyvin, en välttämättä tiedä miten se toimii missäkin tilanteessa. Jos joku heittää mulle tilanteen, osaan heti sanoa, miten Siri siinä toimisi. Norrista en osaa sanoa.

    Mutta tosiaan niin kun sanoitkin, onhan Keesi vielä tosinuori ja aikaa on :-)

    VastaaPoista
  3. Niinpä! Ehkä me vaan ollaan liian kärsimättömiä. :D Kai sitä menee se sama aika tutustuessa ja oppiessa tuntemaan nuorempi koira mitä vanhempaankin meni.. Mutta on se kyllä joskus hiukan turhauttavaa..

    VastaaPoista