sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kesä puuhia!

Blogi jatkaa uinumistaan..

Lomat on lomailtu. Palattiin poikien kanssa töihin jo useampi viikko sitten. Keikolle lomalta paluu oli erityisen inhottavaa se kun tykkää nukkua aamulla pitkään. Kesä on mennyt vauhdilla ohitse mutta kerettiin me kaikenlaista mukavaa puuhata. Mökkeily ja aamu/päivä treenit on meidän mielestä niitä kesän lemppari juttuja. Molemmat pojat on pysyneet ihan terveinä mitä nyt Keiko jätti varpaansa laiturin väliin. Kiljunta kuulu varmasti naapuriin asti. Onneks Keiko selvisi pelkällä säikahdyksellä.

Syksyn treeni kausi on jo käynnissä. Keiko treenaa omassa kimppiksessään jossa mä treenaan myös Piinan kanssa. Keesillä oma ohjattu ryhmäpaikka ja aloitettiin myös ekstrana treenit akatemialla. Siihen kun vielä omatoimi treenit päälle niin vapaa-ajan ogelmia ei ole. Keesi on käynyt muutamasti kisaamassa. Vieläkään ei oo pakka ihan kasassa mutta kyllä se siitä.

Ajattelin että nyt loppukesä ja alku syksy taukoillaan kisoista ja treenataan ahkerasti. Palataan kisakentille sitten kun saadaan varmuutta ja ruvetaan treeneissä pääsemään virheettömiin suorituksiin. Keesin kontakti ogelmat vaativat myös suurta huomiota.

Keikon kanssa on nyt tuntunut hieman helpommalta. Treeneissä sujuu ja yhteinen sävel on tällähetkellä ihan selvä. Kisatahan sen kanssa kannataisi mutta se saa nyt hetken odottaa.

Syksyllä on suunnitteilla muita mukavia puuhia. Parin viikon päästä meidän rauhaisaan arkeen tulee vähän vauhtia ;D






Milläs me  tuo tyhjä tila täytettäisiin?



torstai 2. heinäkuuta 2015

Lomalla!

No onhan tässä tapahtunut kaikenlaista varsinkin omassa elämässä. Ollaan lomalla nyt ja on ehditty treenailujen lisäksi mökillekkin. Keikon mielestä mökille vois muuttaa pysyvästi siellä kun voi harrastaa kaikkia Keikon lempi juttuja. Uimista, ötököiden metsästystä, pötkötella nurtsilla selällään ja välillä hävitä omille teilleen. Keesin mielestä mökkeilyssä parasta on ihmiset jotka syöttää sille herkkuja. Varsinkin mun äiti on Keesin lemppari ja aina löytyy joku syli joka haluaa Keesiä helliä!

Keesillä on tänäkin vuonna ollut kesä tukka ja inhottavat hotspotit on pysyneet poissa. Pojat kävi myös hammaslääkärissä ja nyt molemmilla on hienot valkeat hampaat. Keiko lähti lekurista yhtä etuhammasta köyhempänä mutta eipä tuo haittaa. Keiko on ollut treenitauolla kun suussa on vielä muutama tikki ja odotellaan niiden sulamista.

Keesi on ahkeroinut kentällä ja muutamat kisat ollaan käyty alku kesästä. Hyviä ratoja jossa yleensä jokin  pieni ohjaus virhe ollut mukana. Väännettiin me kuitenkin meidän eka nollakin kolmosista. Käytiin myös akatemialla kokeilemassa Juhan treeneissä ja innostuin sitten niin että varasin meille paikan valmennusryhmään joka alkaa loppu kesästä. Innolla sitä odotan. Tällä viikolla oltiin myös kontaktikurssilla masalassa. Tarkoituksena on opettaa Keesille juoksu A mutta katsotaan nyt mitä siitä tulee. Kurssia on vielä toinen kerta joka on perjantaina. Mielenkiintoista kurssilla kuitenkin oli enkä epäile ettei Keesi oppis mutta omaa kärsivällisyyttä senkin edestä! :D






maanantai 18. toukokuuta 2015

Paraskaan suunnitelma ei auta, ellet usko siihen!

Blogi on jäänyt ihan heitteille. Ei vaan ole yhtään huvittanut kirjoittaa. Ehkä siksi kun saatiin heittää SM-kisa toiveille hyvästi jo aikaa sitten.

Keikon kanssa kisatessa koin elämäni hirveimmät kisat jossa jäädyin niin pahasti ettei tosikaan. Käytiin sen jälkeen yhdet kisat jossa hyvä fiilis löytyi kyllä ja tehtiin neljä ihan suht ehjää rataa pienillä virheillä. Jotenkin sitten se kisaaminen vaan jäi kun oli pakko valita kummalla kisaa.

Keesi oli kuukauden saikulla TAAS. Anaalirauhanen kun meni ja tulehtui. Lauantaina 9.5 päästiin ekaa kertaa kisaamaan tauon jälkeen mutta kun pääsiäis pyhänä kiikutin Keesiä univettiin niin tiesin että se oli sitten siinä. Ei mitenkään hyvä hetki sairastua kun piti kisata, etsiä rutiineja ja saada varmuutta kisaamiseen.

Keesillä kisoja kolmen viikon sisäällä monet ja ehkä liikaakin. Nyt viikonloppuna löydettiin hyvä tekemisen meininki ja yhtä hyvin tulokset ois voinut olla 4x 0 kun 4xHYL ja 2x 5. Pienestä se on kiinni. Niin pienestä että jo vähän ärsyttää. Muutama huonompi rata mahtui joukkoon. Kontaktit ja lähtö on ne meidän suurimmat ongelmat. Vitoset tuli mun pienistä virheistä joihin ei ole Keesin tyyppisen koiran kanssa varaa se kyllä heti rankaisee eikä anna anteeksi.

Treeneissä molemmat on kulkenut super hyvin varsinkin Keiko on pistellyt parastaan. Keesin kanssa on mulla olluit vaikeuksia löytää "Keesi-ohjaus" kun saikun ajan treenasin vain Keikolla.

Epäreiluahan se on ettei edes yhtä kautta saa kisata ja treenata ilman sairastumisia. Mutta se on elämää se. Eikä pelkkää sarastumista voi syyttää. Oishan tässä ollut aikaa ne nollat haalia. Tällä kertaa ei onnistuttu tavoitteessa mutta ei me lannistuta vaan otetaan nokka kohti uusia tavotteita!


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Videoita!

Olisi hurjasti kirjoitettavaa mutta jotenkin en saa ajatuksia oikein tänne asti. Ollaan kuitenkin treenattu ja kisattu ahkerasti. Muutama video kuitenkin pakko pistää. :)







maanantai 16. maaliskuuta 2015

I had a dream so big and loud, I jumped so high I touched the clouds!

Keesi on kisaillut vantaalla kahtena viikonloppuna. Viime viikonloppuna 2 x HYL. Ekalla radalla päästiin huimat kolme estettä ja tuli Aa:sta läpi. Palautin ja mentiin pois. Toka rata hylkääntyi kun keesi irtos putkeen kun hypylle piti tulla. Ohjaus oli huono ja onhan se nyt siistiä että se irtoo kauaskin. :) Tehtiin rata loppuun ja nyt pysähtyi hienosti Aa:lle! Olin tosi innoissani että alkaa kuunnella ja palauttelu toimii. Hyvällä mielellä lähdettiin kotiin. 

Tänään kaksi rataa. Kummallakin radalla kaikki kontaktit muttei yhtään putkea. Eka rata ihan sujuvaa menoa. Yritin itse ohjata hieman rauhallisemmin ja rauhottaa kontaktit. Siinä onnistuttiin Keesi pysähtyi jokaiselle kontaktille paitsi keinulle kun siinä en ole vaatinut pysähtymään vaan pamahduksesta saa lähteä. Radan loppupuolella keinun jälkeen kuulin riman kolahtava ja joku urpous kohtaus iski kun rupesin katsomaan tuliko rima alas asti. No ei tullut mutta Keesi ehti tällä välin käydä koskemassa puomiin joten hyl. Hehhe :D 

Tokalla radalla sitten tehtiin se kauan kaivattu nolla! Ainoa nolla oli joten sillä voitti. Aika ei mikään huikea kun puomilla seisoskeltiin sekunti kaupalla. Hyvä niin. Vaikka kyllähän mua vähän kaivertaa ettei Keesin aika ollut nopein.:D Tästä on kuitenkin hyvä lähteä rakentaamaan nopeita kisa kontakteja.  Treeneissä kuitenkin sujuu joten uskon että osaaminen siirtyy kyllä kisoihinkin kunhan nyt vaan maltan mieleni. 



maanantai 23. helmikuuta 2015

Ei todellakaan olla synnytty oottamaan!

Otsikko kuvaa täydellisesti meidän kisa kontakteja tällä hetkellä. Ohjaaja venkoo, heiluu, nykii ei malta ja lopuksi vetää koiran pois kontaktilta ennen kun se on edes ehtinyt sitä suorittaa.. "Helppo" tehtävä pienellä schipperkellä yrittää olla ottamatta kontakti virheitä.  Joo mun kaikilla koirilla pitäs varmaan olla juoksarit kun niin vastenmielistä se muutaman sekunnin pysähdys nyt mulle on. Koira osaa treeneissä ihan täydellisesti mutta kisoissa ei koska sillä on nuija ohjaaja.

Kahdet kisat siis ollaan käyty viime postauksen jälkeen. Viime viikon loppuna Vantaalla ja tänään oltiin Masalassa. 3x HYL ja yksi kymppi yllätys yllätys virheet kontaktien alastuloilta. Nopia tuo edelleen on tänään kipitettiin kaikkien kokoluokkien toisiksi nopein aika. Toki myö vähän otettiin noilla loikka kontakteilla etumatkaa. ;D

Mä oon aina ihaillut ohjaajia jotka palauttaa kontakti virheen jälkeen koiran nätisti kontaktille ja poistuu radalta. Multa moinen ei ole ennen tätä päivää sujunut. Ekan radan 10 ja muuten hienon radan jälkeen kuitenkin päätin että nyt on tultava joku tolkku tekemiseen ja asennoidun tokaan rataan niin että jos ei ota kontakteja niin sitten palautus ja pois. Vaikka kontaktien huono tila onkin ihan suoraa seurausta mun omasta epäjohdonmukaisesta käytöksestä kisoissa päätin että nyt siihen tulee loppu. Kyllä vaati kovaa itsekuria tulla pois radalta kun rata ois ollut niin kiva tehdä loppuun.

Meillä siis muuten mennyt tosi kivasti kisoissa ohjaukset sujuu, mä olen löytänyt sen oikean mielentilan ja keskittymisen. Rutiinit on hallussa ja 95% radasta tehdään yhdessä töitä. Mutta kun nään koiran menevän kontaktien laskevalle osuudelle mun päässä lyö tyhjää, kiirehdin ja jätän koiran ihan oman onnensa nojaan.

No siinä onkin sittten työmaata hetkeksi..

Pojat kävi myös hetki sitten osteopatiassa. Yleensä ollaan käyty Annalla mutta nyt ei ollut sopivia aikoja niin käytiin Jerryllä. Oli huisin kiva kuulla ettei pojat olleet ihan tukossa ja molemmat saatiin auki. Keikolle suositteli kuitenkin uutta aikaa kolmen kuukauden päähän.




perjantai 6. helmikuuta 2015

Varman päälle pelaaminen tarkoittaa, ettei pelaa lainkaan!

Hyvä treeni tahti on pysynyt koko alkuvuoden. Meidät voi tavata hallilta 2-4 kertaa viikossa. Koirille treeni kertoja kiertyy yleensä max 2 viikossa. Mutta itse treenaan parhaimmillaan sen neljä kertaa viikossa. Onneks on saanut lainata ystävän koiria. On hurjan opettavaista ja palkitsevaa oppia ohjaamaan täysin erilaisia koiria kun omat.



Hänen kuninkaallinen korkeutensa ja pääkallo viitta!


Keesin kanssa käytiin kisailemassa parissa kisoissa tammikuun lopussa. Tuloksilla ei juhlittu eli hylly putki on kivasti päällä nyt. Kotiin viemisenä sen sijaan noista kahdista kisoista jäi paljon ajattelemista. Mä olin vähän pulassa Keesin kasvaneen kiihkeyden kanssa ja kontaktit sekä lähtö hajosi. Vauhtia ei siis puuttunut mutta ei oikein oltu yhdessä tekemässä. Näitä on nyt sitten mietitty ja treenattu ja treeneissä sujuu. Ongelma kuin vaan taitaa olla se että Keesi on kisoissa paljon kuumempi kuin treeneissä eikä tee samoja virheitä siellä.  Mattopohja saa myös Keesin ihan sekopäiseksi siellä kun on niin kivaa ja helppo kiitää tuhatta.

No treenit jatkuu ja viikonpäästä käydään kisoissa testailemassa uusia rutiineja ja kontakteille rauhallisempaa asennoitumista.

Keiko täytti 26.1 6v! Se sai tietty kakun ja herkkuja! Miten aika onkaan juossut. Mun puolesta Keikon ikääntyminen voitaisiin nyt pysäyttää. Se alkaa olla parhaillaan ja on sellainen huoleton ukkeli nykyään.

Karhu Herra Keikontton 6v!


Keiko treenasi eilen ja näytti kyllä taas että on siellä potkua kun osaa sitä vaatia. Oon palkannut pitkästä aikaa patukalla ja repii nyt ihan erilailla kun nuorempana. Käsiä saa varoa kun tarkkuus ei ihan aina ole sitä parasta luokkaa. Treeneissä sen puomi on nykyään niin hieno että en vois olla ylpeempi. Se jää nähtäväksi esitelläänkö sitä upeutta koskaan kisa yleisölle! :D

Koirakuume alkaa olla kovasti päällä. Olenkin pikku hiljaa alkanut katsella minkälaisia yhdistelmiä on tulossa. Kiire asialla ei kuitenkaan ole.

Mentäskö!?