maanantai 16. maaliskuuta 2015

I had a dream so big and loud, I jumped so high I touched the clouds!

Keesi on kisaillut vantaalla kahtena viikonloppuna. Viime viikonloppuna 2 x HYL. Ekalla radalla päästiin huimat kolme estettä ja tuli Aa:sta läpi. Palautin ja mentiin pois. Toka rata hylkääntyi kun keesi irtos putkeen kun hypylle piti tulla. Ohjaus oli huono ja onhan se nyt siistiä että se irtoo kauaskin. :) Tehtiin rata loppuun ja nyt pysähtyi hienosti Aa:lle! Olin tosi innoissani että alkaa kuunnella ja palauttelu toimii. Hyvällä mielellä lähdettiin kotiin. 

Tänään kaksi rataa. Kummallakin radalla kaikki kontaktit muttei yhtään putkea. Eka rata ihan sujuvaa menoa. Yritin itse ohjata hieman rauhallisemmin ja rauhottaa kontaktit. Siinä onnistuttiin Keesi pysähtyi jokaiselle kontaktille paitsi keinulle kun siinä en ole vaatinut pysähtymään vaan pamahduksesta saa lähteä. Radan loppupuolella keinun jälkeen kuulin riman kolahtava ja joku urpous kohtaus iski kun rupesin katsomaan tuliko rima alas asti. No ei tullut mutta Keesi ehti tällä välin käydä koskemassa puomiin joten hyl. Hehhe :D 

Tokalla radalla sitten tehtiin se kauan kaivattu nolla! Ainoa nolla oli joten sillä voitti. Aika ei mikään huikea kun puomilla seisoskeltiin sekunti kaupalla. Hyvä niin. Vaikka kyllähän mua vähän kaivertaa ettei Keesin aika ollut nopein.:D Tästä on kuitenkin hyvä lähteä rakentaamaan nopeita kisa kontakteja.  Treeneissä kuitenkin sujuu joten uskon että osaaminen siirtyy kyllä kisoihinkin kunhan nyt vaan maltan mieleni. 



4 kommenttia:

  1. Voi hitsiläinen! Makea pieni pippurinen elukka! Onnittelut teille! Ajat lyhenee jo silläkin, kun kontaktit alkaa toimia ja voit luottaa niihin kisoissakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Pitää nyt vaan muistaa maltti ettei taas vauhdin hurmassa tohoa kaikkea :D

      Poista
  2. Onneksi olkoon! Toivottavasti saatte nollat kummankin kanssa kasaan ja nähdään täällä meikäläisen koti-SM-kisoissa. ;)

    VastaaPoista