maanantai 28. marraskuuta 2011

Tavoitteita!

Vaikka vuotta on vielä jäljellä kokonainen kuukausi on meidän kisakausi ohi niin tämän vuoden tavoitteet voipi käydä läpi.Tämän vuoden tavoitteet näyttivät siis tältä.

Keiko
Toko
- Ehkä se viimeinen AVO1 tai  VOI1
PK-puoli
-BH-koe
-Viesti treenejä niin paljon kun keretään.
Agility
-Startteja Keikolle sekä mun että Mian ohjaamana.
- Jos vaikka yksi nolla maksi1:sistä.
Muuta
-Näyttelyitä ilman sen kummempia tulos tavotteita. ERI ois kiva.
-Luonnetesti

Keesi
Toko  
-TK1
Agility
Alkeiskurssi ja ryhmäpaikka
Muuta
-Näyttelyissä pyöritään niin paljon kun jaksetaan.
-MH-Luonnekuvaus jos saadaan jostain paikka.
- Terveystutkimukset

Keikon vuosi oli ihan mahtava. Tavoitteet tuli suurimmaksi osaksi jopa ylitettyä! Tokossa päätin jättää TK2:sen keräämättä. Ensimmäisestä voin kokeesta tuli VOI3 ja toisesta sitten VOI1. Kisattiin vielä rotumestiksissä VOI0.

Bh koe suoritettiin elokuussa tuusulassa. Viestiä ei treenattu mutta josko tulevana vuonna.

Agia kisattiin hyvin vaihtelevalla menestyksellä oli pitkiä huonoja jaksoja joiden välissä aina muutamia hyviä ratoja. Saatiin kuitenkin sen verta nollia kasaan että noustiin kakkosiin josta myös kaksi nollaa. Mia ohjasi keikeitä myös muutaman kerran.

Näyttelyitä kiertyi yhteensä  6kpl. 1xH, 3xEH, 2xERI,SA 1x VARA-SERT, 1xSERT, 1xVSP.

Luonnetestissäkin käytiin ja tulos oli ihan Keikon oloinen.

Keesin osalta vuosi ei mennyt ihan niinkuin oletin. Ensinnäkin tavoitteet oli aika öö epärealistiset. Mulla meni aikaa oppia ymmärtämään pikkumustan sielunelämää enkä aina ole varma tunnenko sitä ihan täysin vieläkään. Keesissä on ihan älyttömästi potentiaalia mutta sen kanssa ei pysty edetä niin nopeasti kuin Keikon kanssa. Se tarvitsee aikaa ja mä tarvitsen aikaa.

Tokossa ollaan tehty vaan pohjia. Hienosti Keesi osaa mutta keskittymiskyky ei kehity samaa tahtia kuin tekninenosaaminen.

Agilityssä Keesi on aivan ihana ohjattava. Lukee tarkasti ohjausta jo nyt vaikka ei niin paljoa olla tehty. Ei käyty alkeiskurssia opeteltiin itse ja treenikavereiden avustuksella. Ryhmässä oltiin hetken aikaa mutta nyt ei olla päästy mun töiden takia siellä käymään.

Keesi kävi yhteensä seitsemässä näyttelyssä. 2xEH, 2xERI, 3xERI,SA, 1x VARA-SERT ja 1xSERT.

MH kuvaukseen Keesi ois päässyt ikänsä puolesta vasta nyt loppuvuodesta en kuitenkaan jaksanut aktiivisesti etsiä paikkaa joten se taitaa sitten jäädä kokonaan.. :(

Ensivuoden tavoitteet on vielä pohdinnassa ja niistä myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti