perjantai 6. tammikuuta 2012

Kohtia parempaan!

Harvoin tulee blogissa pohdiskeltua mitään kovin henkilökohtaista ja syvällistä. Nyt sitäkin sitten ois tarjolla joten varokaa! :D


Mä aloitin pari kuukautta sitten uudessa duunissa ja olen ollut sen takia melkoisen väsynyt ja laiska treenaamaan. Mun uus duuni on ihan huippu kiva ja duuni kaverit ihan mahtavia! Mutta kyllä uuden oppiminen ja päivä rutiinien muuttuminen väsyttä hirmuisesti. Tuon lisäksi säät on ollut  suurimmaksiosaksi mitä surkeimmat koirien kanssa puuhasteluun.  Kun sataa kokoajan mä käperryn mielummin sohvalle skipin kanssa kun treenaan tai kävelen pitkiä lenkkejä. Ikävä tosiasia.


Koirat on ollut tämän muutoksen takia tosi vähällä treenillä ja lenkityksellä. Molemmissa on näkynyt kyllästymistä tähän lomailuun. Varsinkin Keiko on ollut turhautunut. Olen tuntenut itseni monet kerrat huonoksi koiran/kelpien omistajaksi ja potenut huonoa omatuntoa.


Nyt kun mulla on vihdoin työ josta oikeasti pidän on suurin keskittyminen mennyt siihen ja koirat on saanut olla vähemmällä. Olen aina ollut vähän sellainen yhteen asiaan keskittyvä tyyppi. Tasapainoilu kaverien, perheen, koirien ja työn välillä on mulle hankalaa. Kun mä keskityn johonkin teen sen täysillä ja tarmolla mutta en osaa pitää kohtuutta tekemisessä mukana. Mulla on kova kiire päämäärään enkä aina muista nauttia matkasta.


Aikaisempien asettamien  tavoitteiden lisäksi asetan itselleni vielä yhden ja kaikkein tärkeimmän tavoitteen tälle vuodelle. Opettelen nauttimaan enemmän kuluvasta hetkestä ja jakamaan aikaani paremmin niihin KAIKKIIN asioihin josta nautin enkä vain siihen yhteen kerrallaan. :) Alotin tämän heti tänään ja treenattiin pitkästä aikaa tokoa ihan kolmistaan. Vaikka treenit ei mitkään mailman onnistuneimmat olleetkaan meillä kaikilla oli kivaa!


Mulla tulee tästä kappaleesta mieleen eräs Keiko.


4 kommenttia:

  1. Mä tykkään kanssa meidän työstä. :)
    Eiköhän meidän lauantaitreenien myötä viimeistään lopu totinen treenaaminen. Nautitaan ja opitaan samalla. Huomiseen!

    VastaaPoista
  2. Jep meidän työ on ihan huippu! :) En malta odottaa huomista! Nähdään! :)

    VastaaPoista
  3. Oon aika samaa mieltä siitä että meillä on kiva työ ja kivat duunikaverit! Huomenna ainakin pääsee keskittymään siihen harrastamiseen ja siitä nauttimiseen ihan kunnolla. :) Nii ja huomenna sulla onkin sitten EXTRAkivoja työkavereita ku Pan ja Rumo tulee töihin! Niistä ei kyllä ehkä oo ihan hirveesti apua...

    VastaaPoista