Olen jonkin verran saanut vastailla kysymyksiin siitä miksi ihmeessä halusin Schipperken. Miksen mä vain ottanut toista Kelpietä. Ihan varmasti olisin päässyt pikkasen helpommalla jos oisin vain päätynyt toiseen hörökörvaan. Erilaisia syitä on noin miljoona.. Paljon käytännön syitä siitä että pieni koira on muka tähän tilanteeseen helpompi kuin iso... Näin jälkeen päin osa syistä on ihan hassuja.. :D
Joo se että tuli tollainen pienimusta oli aika sattuman kauppaa. Itse tosin haluan ajatella että se oli kohtalo. ;D Piti saada pieni harrastuskoira ykkösryhmästä. Ei siellä edes ole muita varteenotettavia vaihtoehtoja kuin skipi! Vai onko muka?! :D Halusin koiran jossa on luonnetta,sisua ja tietynlaista säpäkkyyttä. Sekä halusin haastaa itseäni ohjaajana.. Aika näyttää kumpi voittaa minä vai musta tai kenties me molemmat.. Jokatapauksessa tuossa on kaikkea mitä toivoin. Keesi muistuttaa hyvin paljon pientä villi ponia.. Se pukittaa,puree ja taistelee vastaan mutta lopulta antautuu koska itse niin haluaa ei siksi että sen olisi pakko.
Mulle ei ole ihan kokonaan vielä avautunut miksi se tekee niinkuin tekee? Mitä sen pienessä mustassa päässä oikeen liikkuu? Lopettaako se koskaan tuhoomasta mun omaisuutta? Miksi se on niin ahne? Mihin se luulee menevänsä kun ei lenkillä tulekkaan heti kutsusta luokse? Miksi se haluaa aina nukkua mun kyljessä kiinni? Miksi se on niin pirun tarkka ruoka-ajoista? Miksi sitä on niin hankala lukea? Miksi se heiluttaa häntää vain harvoin? Siksikö koska se on kippuralla? Onko sen ihan pakko herättää mut vapaapäivänä kaapimalla tassulla mun naamaa tai seisomalla mun mahan päällä?
Me ollaan Keikon kanssa ihan pikkasen tosikkoja ja Keesi on tuonut mukanaan paljon naurua iloa ja joo joo niitä rikottuja tavaroita... Joidenkin mielestä Schipperke ei ole ihan oikea harrastuskoira mutta me sanotaan pyh pah moiselle väitteelle ja jatketaan harjoituksia! :D
Menipäs sivuraiteille mutta menkööt.. Niin ja sen toisen hörökörvan aika on sitten joskus kun olen ensin kesyttänyt tuon schipperkeleen...
Hyvin usein voittajia ovat häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran!
Tätä oli niin huikea lukea! En varmaan mainitse ensimmäistä kertaa, mutta tunnistin tästä taas niin Norrin ja ne samat ihmettelyt. Miksi ihmeessä menin ottamaan pikkukoiran ykkösryhmäläisen ns paimenen jälkeen...
VastaaPoistaToki sulla on aika erilaiset rodut silti, mutta kuitenkin tuttu tilanne. Enkä minäkään vieläkään oikein tajua Norria kaikilta osin, kollie on sen verran erilainen.
Mutta silti musta tuntuu, ettei tämä mikään tyhmä päätös ollut, heino pikkueläin. Vaikka silti, en ole edes ihan vakuuttunut, tahdonko välttämättä enää toista pikkukoiraa :D
Minäkin halusin pienen harrastuskoiran, ja toden totta sain koiran, en ihan pientä missään mielessä, schipperin kuitenkin, joka kipittää häntä rullalla, nukkuu kainalossa niin viereen painautuneena, ettei väliin milliäkään. Sain koiran, joka on välillä niin pahuksen itsenäinen ja joskus niin rakastettavan läheinen, aina sitkeä ja taistelutahtoinen. Joskus se vain istuu ja katsoo minua suoraan silmiin, enkä osaa yhtään tulkita mitä sen päässä liikkuu vai liikkuuko mitään.
VastaaPoistaJa aivan takuulla se on täysin erilainen kuin kelpie, jotenkin tyhmä ja suoraviivainen, ihan kuin se vain sekkailisi elämän läpi omia polkujaan. Mitään se ei kumartele, mitään se ei pelkää.
Ja kun se katsoo minua, istuu ja katsoo, tuijottaa kuin läpi ja yht äkkiä se hyppää viereen ja nukahtaa syliin. Ja kun sitä taputtaa, se röhkii...
- Leena ja kelpotytöt ja se yksi pieni ja musta saparo Tiku
"" Koira on hymy ja heiluva häntä. Se mikä on niiden välissä, ei ole niin oleellista" - Clara Ortega
VastaaPoista