tiistai 20. joulukuuta 2011

Se tunne kun katsot ympäri hallia kimpoilevaa koiraasi ja mietit miten saat sen takaisin luoksesi!?

Jos Keesillä oli viime aksoissa väsy niin tänään virtaa oli liikaakin. Tosin mä olen sitä mieltä ettei virtaa voi olla liikaa mutta mistä saataisiin vastaava määrä keskittymiskykyä? Jep olen tainnut hehkuttaa Keesin häiriökestävyyttä liikaa ja tänään se kostautui. "Se kel onni on sen kätkeköön" taitaa pitää paikkansa. ;D

Ohjelmassa oli pussia pituutta ja muuria. Kaikkia ollaan treenattu aikaisemminkin. Pussi vaati muutaman kerran muistuttelua alkuun. Keesillä vauhtia piisas ja kimpoili kyllä ihan minne sattui osakseen mun surkeuden takia ja osakseen varmaan siksi kun ei vaan pystynyt keskittyä kun oli niin paljon virtaa. Otti myös häiriotä muista ja esim naksun äänistä. Teki myös kunniakierroksia ympäri hallia ja ois mieluusti moikannut samalla vähän treenikavereita! Hassua kun eihän mun koirat ikinä! ;D

Sain vinkiksi nostaa syliin silloin kun ei tehdä  niin ei karkaile. Mutta enhän mä tajunnut kun olen niin tottunut ettei se mihinkään lähde huitelemaan. Kun ei mun koirat koskaan ja niin edespäin..!!! xD Muutaman karkailun jälkeen sitten munkin pää kopassa alkoi raksuttaa.

Saatiin me jotain tehtyäkin ja ne onnistuneet oli sitten oikeasti onnistuneita ja vauhdikkaita pätkiä. Ainakin Keesin osalta mun on edelleenkin vaikea luottaa että irtoo esteille joten saatan ihan liikaa ja muuta kivaa varmistelua.. Keesi myös suoritteli esteitä vähän itsekseen kun en ollut hereillä. Putki joka ei edes kuulunut rataan oli Keesistä erityisen hassunhauska. -_-

Tällä kertaa oli siis vauhtia mutttei hallintaa. Toisaalta mielummin mä ohjaan sinne tänne kimpoilevaa koiraa kun perässä haistelevaan hyljettä! Sitäpaitsi jossain vaiheessahan sen on edes vahingossa kimpoiltava oikeille esteillee. Vai mitä!?

Lopuksi katsottiin keppejä. Kepeissä verkot muttei joka välissä. Ajattelin että kun ei olla pitkään aikaan tehty helpotan ja vien alustan puoleen väliin keppejä. VÄÄRIN! Ei ois knnattanut ajatella vaan tehdä niin kuin yleensä. Ekalla kerralla varasti siis suoraan alustalle ja vielä toisellakin, kolmas kerta oli jotain kepittelyn ja nuuskuttelun sekoitusta. Siirrettin alusta ihan loppuun ja kepittelihän se sitten ja vielä tosi hienosti! Sisään menoa ei kyllä hakenut itse vaan törkkäsin sen sinne. Saatiinkin ohjeeksi sitä treenata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti