Voihan vuodatus..
Kisattiin menneenä viikonloppuna la purinalla ja su kirkkiksellä.
Lauantain kisoista jäi pahamaku monestakin syystä. Radat oli tosi vaikeita ja epäloogisia mun mielestä. Mä onnistuin saamaan itseni myös ihan järkyttävään mielentilaan. Jännitti aivan liikaa, en pystynyt keskittymään ollenkaan ja kaiken lisäksi lietsoin itseni TAAS siihen "mä unohdan radan" tilaan. Ei tehty yhtäkään rataa loppuun asti kun tuntui vaan niin vaikeelta jatkaa virheiden jälkeen.. No kolme hyllyä ja vikalla se ratakin sitten unohtu..
Lähdettiin kuitenkin sunnuntaina kirkkiselle. Keskityin kovasti omaan mielenrauhaan ja rennompaan olotilaan ja tällä kertaa se auttoi pitämään itseni paremmin kasassa. Radat pysyi mielessa ja tehtiin kaikki radat loppuun joka edellisen päivän surkean suorituksen jälkeen oli mulle suuri saavutus. Hyppikseltä tuli kolme rimaa ja kaksi hyllyä mun ohjausvirheiden takia. Keiko hyppäs varmaan jokaikisen kontaktin kun en vaatinut sitä niitä ottamaan.. Tyhmä minä. Nyt alkaa olla niin että mä taidan vihdoin olla valmis tekemään niille kontakteille jotain..
Vaikka sunnuntai olikin parempi päivä mua epäilyttää kovasti oliko kovin hyvä idea ilmoittaa Keiko toukokisoihin.. Ne on nimittäin pikakisat ja jos mulla on jo tavallisissa kisoissa nyt noin suuria vaikeuksia pystyä pitämään oma mielentila sellaisena että pystyn kilpailemaan ohjaamaan ja muistamaan radan niin mitä tapahtuu kun mun pitäisi nopealla temmolla muistaa kaksi rataa ja suoriutua niistä. Ainekset siis katasrofiin.
Jännä kun mä olen aina ennen pitänyt itseäni ihan hyvänä kilpailiana ja liika jännityksen kanssa ei ole ollut pahemmin ongelmia. Nyt tuntuu että mun hermot on ihan riekaleina ja mistään ei tule mitään. Mä odotin kovasti ensi viikonlopun kisoja mutta kun eilen sähköpostiin tuli kahdeksan kertaa "tervetuloa agility kilpailuun" aloin epäillä ihan kaikkea. Olen jo ehtinyt kuvitella kaikkein pahimmat vaihtoehdot läpi. Kuinka en muista Keikon kanssa yhtään rataa ja kuinka Keesi ei suostu omilla radoillaan tekemään mitään ja päättää häipyä..
Mä tiedän ettei musta ole siihen että jättäisin kisat väliin kun ne on jo maksettu. Ei musta ole luovuttamaan nyt. Mutta kuinka paljon epäonnistumisia ihminen sietää itseltään?
Hyvin usein voittajia ovat häviäjät, jotka päättivät yrittää vielä kerran!
Voi sua!
VastaaPoistaTuo jännittäminen ennen radalle menoa on mullekin tuttua...
Voisiko sun epätoivosi johtua siitä, ettet ole ihan varma sun ja koiran yhteistyöstä? Kuinka paljon teet treeneissä kokonaisia ratoja alusta loppuun lopettamatta kesken, tai uusimatta sellaisia virheitä, joita ei kisoissa uusita?
Yksi keino, jolla olen saanut varmuutta omiin ratasuorituksiini on se, että teen radan kilpailunomaisesti treenissä. Otan palautteen vastaan kouluttajalta ja häivyn sivulle miettimään parannusta suoritukseeni. Kun tulen taas radalle vuorollani, teen koko radan niillä muutoksilla, mitkä olen kehitellyt. Tätä tein Pösön kanssa paljon ja suorituksiimme tuli varmuutta niin paljon, että en enää yhtään jännittänyt, vaan menin kisoissa radalla hymyssä suin iloitsemaan ihanasta agilitystä mun oman pienen huippukoirani kanssa :)
Suosittelen... Tällä tavoin jää itseä ja koiraa turhauttava "hinkkaaminen" pois ja yhteistyö paranee.
Kiti
Moikka!
VastaaPoistaHyviä vinkkejä, kiitos :) Mä luulen että meillä jännitys johtuu suurimmaksiosaksi siitä että mä en luotaitseeni tarpeeksi.. Mun mielestä meidän yhteistyö toimii ihan mukavasti Keiko kun on niin kiltti ja haluaa aina tehdä mieliksi. :) Toki ei enää anna pahoja ohjausvirheitä anteeksi mutta ei tarvitsekkaan enhän mä muuten ikinä opi :D
Tuo kilpailunomaisuus vois kyllä meilläkin toimia että tulisi lisää varmuutta :)