maanantai 22. lokakuuta 2012

Mitä Keiko teki ruotsissa!?


Koska Mian blogi on salasana suojattu tässä Mian kertomus Ruotsin reissusta. Vielä kerran iso KIITOS mailman parhaalle siskolle! Lopussa muutama video testistä.

 

Mentaltestissä Ruotsissa Keikon kanssa!

"D-kelpieiden kasvattaja Susa tarjosi mahdollisuutta lähteä kokeilemaan Ruotsiin KORAD-tittelin metsästystä.
MT eli mentaltest joka tulisi suorittaa sisälsi kuulemamme mukaan paljon leikkimistä, mutta koska olimme Tian kanssa varmoja että Keiko testissä tuohon pystyisi, innokkaina ilmoitimme että Keiko lähtee. Kysymys kuuluikin että kuka sitä sinne lähtee viemään. Auto piti olla sillä matkakavereiksi lähtisimme Hannalle ja Cerille joilla kyytipeli puuttui. Tiaa jännitti ruottin puhuminen (ei kuulema mee sit yhtään) ja hirvitti siellä Ruotsissa ajaminenkin niin paljon, että Tia yllytti mua lähtemään ja mikäs siinä olisi "kummipoika" Keikon kanssa varsin mielenkiintoista "lomareissua" tekemään. Näinpä järjesteltiin niin että lähdettiin matkaan Helsingistä autolla kohti Turkua 12.10. Iltalaivalla meren yli ja siitä autolla sitten Örebrohon jossa sekä mentaltest että KORAD titteliin vaadittava jalostustarkastus suoritettiin.

Aikatauluna siis meno perjantai-iltana jolloin Tukholmassa oltiin lauantai-aamuna klo.6.30, siitä sitten oli aikaa ajella Örebrohon ruhtinaallisesti, koirien testausvuorot olivat vasta iltapäivällä. Yöpyminen Örebrossa ja sunnuntai-aamuna kymmeneltä paikallista aikaa jalostustarkastus ja siitä sitten laivalle ja kotiin, jolloin Turussa oltaisiin siis maanantai-aamuna 7.30.

Matkat sujuivat todella hyvin. Hanna oli loisto kartturi, koirat hyvin käyttäytyviä vei ne minne tahansa laivaan tai muualle. Kyllä kelpiet on niin mahtavia koiria ja kumppaneita!! Tuhannet kiitokset vielä Hannalle ja Cerille seurasta, oli ikimuistoinen reissu!

Mentaltestissä säännöt ovat vuoden alussa muuttuneet ja läpäistyyn suoritukseen tarvitaan niin sanotusta leikkimisosuudesta vähintään 50p toisen osion pisteet koostuivat kuvauksesta joka sisälsi meille muutamia tuttujakin osioita kuten kelkka ja MH:ssa nähty haalari ja räminälaite. Leikkimistä koira teki ohjaajan sekä testiohjaajan kanssa, lisäksi oli viehettä kahdella tavalla sekä etäältä leikkiin tuloa. Laukaukset suoritettiin passiivisen toiminnan aika sekä leikin aikana, kaksi laukausta molempiin eli yhteensä neljä.

Keiko suoritti testin toiseksi viimeisenä koirana ja jännitys oli kieltämättä odotuksen aikana iskenyt jo muhunkin. Tosin hetkeäkään en epäillyt Keikon suoriutumista. jotenkin sen kanssa on niin helppoa, sen hermot kestää ja se toimii niin Tian kuin munkin kanssa. Keiko on vaan niin lottovoitto!! Ylläriksemme yhden syntyperältään suomalaisen tuomarin lisäksi myös testiohjaaja puhui suomea! Hän olikin meille ihan korvaamaton. Muutenkin ruotsalaiset koiraharrastajat olivat aivan mahdottoman ystävällisiä ja ihana ihmisiä, suosittelen visiittiä sinne lämpimästi. Me ainakin menemme uudelleen!

videot saa Tia laittaa omaan blogiinsa niin sieltä voipi sitten niitä katsella. Mutta ensimmäisestä osiosta Keiko suoriutui keikoksi erinomaisesti. Repi hyvin ja oli aktiivinen alku osiolla. Etäältä otteen ottaminen oli epävarmempaa ja Keiko tykkää varmasti enemmän noutaa ja että sille heitetään kuin tapporavistaa hulluna. ;) Videotkin kertovat tästä. Kuitenkin Keikon hyvästä suoriutumisesta osiolla kertoivat myös hyvä toiminta vieheillä olevilla tehtävillä.

Kuvaus osioon siirtyessämme testinohjaaja alkoi uudelleen kysyä koiran isää, sillä oli jo ihan ihastunut. :D Keiko toimi läpi kuvauksen aivan mahtavasti, vastasi ärsykkeisiin, palautui hyvin ja reagoi tarvittavalla voimalla, intensiteetistä tuli vähän jotain mainintaa kun toisinaan vilkaisi jonnekkin muualle, tämä taisi olla yhdessä osiossa näkyvillä. Testiosioiden välissä Keiko hauskuutti yleisöä pussailuillaan ja terhakkaalla hännän heilutuksella sekä mahtavalla Hei täällä on ihan äly hauskaa-asenteellaan! En vaan voi kylliksi ylistää siskoni mahtavaa ensimmäistä koiraa!! Tia on tehnyt ihan supertyötä ja Susa on antanut meidän lainalaumaan mahtavan koiran! Keiko on han mahatvan tasapainoinen ja rohkea kelpie! Sillä on koppa ja kroppa kohallaan! ;)

Tuomari antoi palautteen suomeksi murtaen ja vähän oli sanat hukassa, mutta ei sillä väliä niin oli mullakin toisinaan kun yritin ruotsiksi asioida. Kyllä hyvän selon kutienkin koirasta sai ja pisteiksi kertoi 476 ja laukausvarma! Kyselin vaan että no onko se hyvä vai mitä? Nauroivat ja sanoivat että se on mahtava tulos! testinohjaaja sanoi että jos haluat koiran myydä niin tänne vaan. :DD hyvin se siis meni! Ja ymmärsinhän minäkin sen sitten. Maksimi pisteet on siis 600. Keiko sai ensimmäisestä osiosta 104 ja loput sitten 2 osiosta. En olisi voinut olla ylpeämpi Keikon ja Tian sekä minunkin saavutuksesta. Keiko toimi mahtavasti!

Alkoikin jo ihan jännittää se seuraavan päivän jalostustarkastus. :P Ensin kuitenkin hotellille ja selvitysten jälkeen löytyi huonekin sekä juotiin taskulämpimät siiderit. Harmitti tosin Hannan ja Cerin puolesta silläCeri oli juoksuisena mukana ja ei halunnut leikkiä patukalla testissä, ja sai ensimmäisestä osiosta 44 pistettä vaikkakin sai kokonaisuutena reilusti yli 300 niin ei ensimmäisen osion vuoksi voinut läpäistä mentaltestiä. Ceri on kuitenkin niin loisto pakkaus ja sillä on niin upea tulos luonnetestistä, että riittää siinä todistusta mahtikoirasta. Kaiken lisäksi oli ihana seurata Cerin ja Hannan yhteistyötä ja Ceriä kelpienä sillä onhan se Readyn sisko ja varsin upea sellainen onkin!

Aamulla jännät pöksyissä jalostustarkastukseen! Keiko sai olla ekana koska mehän oltiin vielä menossa Stokikseen ja laivaan. Keiko olikin normaalia vilkkaammalla esiintymistuulella, se nautti oikein kun posetettiin, tuomari arvosteli koiran hyvin tarkkaan, otti siitä mittoja ja katsoi ja kokeili paljon, Arvostelussa 1 taisi olla rodun omainen tms, 2 oli någonting eli oli oli osakseen tai näin mä käsitin. Tuomari hoki hurjan pitkälle listalle lähes poikkeuksitta en ettan ja mua nauratti et mahtaako keikokin miettiä et kuka ihme on en Ettan joku kuuluisa kai. Keiko ei turhia miettinyt ja antoi upeesti läprätä ja kääntää ja vääntää, jopa mittaaminen sekä korkeus että leveyssuunnissa sujui helposti. Nauratti kun tuomari sanoi että now we have the big moment ja kaivoi säkämitan esiin, repesin et yes very big moment viitaten Keikon kokoon. Tuomari oli ihan super, laittoi mitan ja sanoi and then we will be nice and push a bit ja sanoi tulokseksi 53! Hihi! Tosin juteltiin arvioinnin jälkeen ja sanoi että toki on isokokoinen keepie, mutta siinä on niin paljon hienoa ja rodunomaista ettei epäilystä etteikö tätä läpäise.

JEEE super Keiko! Keiko siis KORAD BH Didaktic`s Bob Marley!! tittelin vahvistuksesta tai siinä millaisen se ilmestyy (posti tms) mulla ei oo mitään haisua, aika ja Susa varmast selvittää Tian kanssa tämänkin. ;) Kaikki paperit on ainakin sinne jätetty ja testin sekä niiden osalta kaikki kunnossa. Onnea vielä Tialle ja Susalle! Tällä tiedoin Keiko on ensimmäinen suomalaisen kasvattajan kasvattama kelpie joka on oikeutetty KORAD-titteliin! Ja millä tuloksella!

Sen verran vielä tuosta MT:stä että se on siis palveluskoiraroduille vain (poikkeuksena Ruotsissa kääpiöpinseri ja snautseriyhdistys saa testata koiria), koiran tulee olla suorittanut MH hyväksytysti sekä alle neljä vuotias. Ilman superkasvattaja Susaa tämä olisikin mennyt meidän poppoolta ohi, sillä Keiko täyttää neljä tammikuun lopussa."

Hei mä onnistuin! Nyt kotia kohti!


Leikkiä           

 Viehe

Kelkka

2 kommenttia:

  1. Oikein isot onnittellut KORAD--Keikolle ja omistajalleen :) Sointuu niin hienosti...Korad-Keiko ;) Olet tehnyt sen kanssa ihan uskomattoman hienoa työtä kaiken aikaa. Vai ei kelpie muka sovi ensimmäiseksi koiraksi?
    Kiti

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kiitos! Mulle ainkin sopinut kun nenä päähän! :D

    VastaaPoista