sunnuntai 12. elokuuta 2012

Vielä jatketaan!

Keikon kolmannen Sertin metsästystä nimittäin. Eilen oli hyvä yritys Raisiossa. Tuloksena kuitenkin että vielä saadaan kiertää.. ;D

Kelpejä oli ilmoitettu 20kpl. 2 pentua, 8 urosta ja 10 narttua.  Mun mielestä aika hurja määrä ihan tavalliseen kaikkienrotujen näyttelyyn. Tuomarina Peter Harsanyi josta mulla ei mitään pahaa sanottavaa. Arvosteli pitkään ja hartaasti. Perusteli valintansa ja kävi itse kertomassa miksi koira sai mitä sai. Jos kyseinen tuomari osuu kohdalle niin suosittelen ehdottomasti!

Mia esitti Keikon avo uroksia neljä. Keiko esiintyi hienosti. Edelleenkään se ei ole mikään kehäkettu mutta silti Keikolle isot pisteet positiivisemmasta asenteesta kokotouhua kohtaan. :D

"Big size, but the type is well. Exc head type. Good expression. Correct neck. Good forn and musculature. Exc bones. Correct angulations. Medium chest. Good hair quality. Good presentation."

AVO ERI AVK 2

Sa jäi saamatta koon vuoksi ja pahoitteli kun on muuten niin hyvä ja oikea rotutyyppi.

Keikon näyttelyt tän vuoden osalta varmaankin tässä. Mitään sopivia ei ole oikeen jäljellä tälle vuodelle joten jatketaan ensi vuonna sitten viimeisen metsästystä. Kyllä se sieltä tulee sitten kun sen aika on :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti